Tietosuoja Kuortaneen kunnassa

HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY KUORTANEEN KUNNASSA

Kuortaneen kunta tuottaa kuntalaisilleen peruspalveluita, joiden avulla tarjotaan viihtyisät olosuhteet ja toimivat elinympäristöt kuntaan. Näiden peruspalveluiden mahdollistamiseksi tarvitsemme ja ylläpidämme myös tietosuojalainsäädännön alaista tietoa. Kunnan henkilöstö on saanut koulutuksen näiden henkilötietojen asianmukaiseen käsittelyyn. Toimintojemme piirissä olevien henkilöiden tietoja käsitellään tietosuojan mukaisesti. Olemme tehneet tietosuojaselosteet kaikista rekistereistä, joita ylläpidämme ja käsittelemme Näin henkilörekisterien käsittely ja säilyttäminen on tietosuojan ja lain mukaista.

Samanlaista käytäntöä edellytämme myös kaikilta yhteistyötahoiltamme.

Tietosuojavastaava
Eveliina Syrjälä
040 487 2537
eveliina.syrjala@jarvinet.fi

ASIAKIRJAJULKISUUSKUVAUS

Tiedonhallintalain (906/2019) 28 §:n mukaisesti Kuortaneen kunnan on ylläpidettävä kuvausta hallinnoimistaan tietovarannoista, asiarekisteristä ja asiakirjoista. Kuvaus tehdään asiakirjajulkisuuden toteuttamiseksi ja kuvauksesta käytetään nimitystä asiakirjajulkisuuskuvaus.