Vanhan Alvarin koulun pihasta kaavaillaan kohtauspaikkaa kaikenikäisille

Kunnanhallitus on lähettänyt jatkovalmisteltavaksi nuorisovaltuuston edustaja Milla Mustapään Kuortaneen nuorisovaltuuston puolesta jättämän valtuustoaloitteen vanhan Alvarin Koulun piha-alueen kehittämisestä kohtaamispaikaksi kaikenikäisille Kuortanelaisille. Jatkovalmistelua koskevat kehittämissuunnitelmat on annettu kunnan vapaa-aikapalvelujen sekä teknisen toimialan tulosalueille.

Aloitteen mukaan alueelle toivotaan mm. istutuksia, istuinryhmiä, kotaa, skeittiramppiaja ja erilaisia kiipeilytelineitä. Lisäksi piha-alueelle mahtuisi luistinrata, jota voisi luistelukauden ulkopuolella käytää eri tarkoituksiin.

Vuoden 2022 talousarviossa tilapalvelujentulosalueen toiminnallisissa tavoitteissa yhtenä tavoitteena on ”Vanhan Alvarin koulurakennuksen alueen mahdollistaminen uuden koulun ja päiväkodin liikunnan ja leikkikentän käyttöön”.

default