Työhyvinvointia Kuortaneen luonnosta 

Asukastarina Annie Laitila

Työhyvinvointia Kuortaneen luonnosta

Luonto, hyvät yhteydet sekä loistavat lapsiperheiden palvelut ovat pitäneet Annie Laitilan Kuortaneella, jonne hän palasi takaisin heti opiskelujen jälkeen.

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.

Annie Laitila on asunut koko ikänsä Kuortaneella, pois lukien Seinäjoella vietetyt opiskeluvuodet. Laitila on kuitenkin myös reissannut ympäri maailmaa ja työskennellyt ulkomaillakin, mutta Kuortane on pysynyt aina lähellä sydäntä. Tällä hetkellä hän työskentelee Lappajärven kunnalla viestintä- ja hankekoordinaattori sekä Geoparkin toiminnanjohtajana. Työmatkaa tulee noin viisikymmentä kilometriä suuntaansa. Välimatka ei silti haittaa Laitilaa, vaan hän näkee Kuortaneelta päin työskentelyn enemmänkin mahdollisuutena.

”Kuortaneelta on hyvät välimatkat moneen eri paikkakuntaan, niin on mahdollisuus aika isolta skaalalta katsoa työpaikkoja. Kuortaneella onnistuu tosi hyvin myös etätyöskentely. Olen päivän-kaksi viikosta aina etätöissä.”, Laitila kertoo.

Laitilan pihasta avautuva luonnonkaunis järvimaisema Kuortaneenjärvelle onkin ympäristönä todella etätöihin houkutteleva. Etätöitä auttaa myös Kuortaneella saatavilla olevat nopeat valokuituyhteydet. Mahdollisuus luonnon ääressä työskentelyyn lisää Laitilan mukaan myös työhyvinvointia.

”Näin kesäaikaan on tosi kiva, että tämä työskentely-ympäristö on tämmöinen ihanan luonnonläheinen. Se on se mikä itsellä ainakin lisää työhyvinvointia, kun saa tämmöisessä raikkaassa ulkoilmassa tehdä niitä etätöitä.”, Laitila iloitsee.

Laitilan mukaan Kuortaneella on aina ollut hyvä asua ja pieneksi kunnaksi Kuortane tarjoaa monipuolisesti tarvittavia palveluja. Kuortaneella asumisen mukavuutta lisää Laitilan mielestä kunnan tarjoamat hyvät varhaiskasvatus- ja koulupalvelut. Laitilat ovat olleet todella tyytyväisiä varhaiskasvatustarjontaan, jossa perheiden tarpeet otetaan todella hyvin huomioon.

”On hyvät hoitajat ja puitteet ovat uudet. Nythän rakennettiin myös tuo uusi Alvarin koulu tuonne keskustaan niin tietää, että on tosiaan hyvä ja viimeisen päälle rakennettu uusi koulukin sitten lapsille tulevaisuudessa. Se on meille yksi asia, mikä sillä lailla pitää vanhemman mielen sitten tyytyväisenä siitä näkökulmasta. Muutenkin Kuortaneella on mielestäni todella paljon pikkulapsiarkeen sopivia aktiviteetteja kuten leikkipuistot ja Kirkkoranta ja tavanomaiset luontoreitit.”

Urheiluopiston tarjoamat ja jatkuvasti kasvavat ja kehittyvät vapaa-aika- ja harrastuspalvelut saavat Laitilalta myös isoa kiitosta. Urheiluopiston tarjonnasta voisi nauttia huomattavasti enemmän kuin lapsiperheen arki antaa myöden.

”Minun näkökulmastani Kuortaneen kolme parasta asiaa on harrastusmahdollisuudet, lapsiperhemyönteisyys ja luonto. Voisin suositella Kuortaneetta oikeastaan kaikille niille, joita kiinnostaa laajat harrastusmahdollisuudet, joilla on esimerkiksi perhettä ja varsinkin pieniä lapsia, ja jotka tykkäävät tällaisesta järvimaisemasta ja siihen liittyvistä aktiviteeteista.”, Laitila päättää.

Löydä sinäkin Elämisen hehku Kuortaneelta!
kuortane.fi/elamisen-hehkua/