Terhi Somero aloitti kesäsomettajana

Kesäkuu toi tulleessaan uusia tuulia Kuortaneelle, kun Terhi Somero aloitti kunnan kesäsomettajana ja viestinnän apukätenä kesäkuun alussa. Jo viime vuonna tutuksi tulleen kesäsomettajan voi bongata kesän aikana erilaisista tapahtumista ja paikoista. Kesäsomettajan tehtävä on monipuolista viestintää kunnan sosiaalisen median kanavissa ja sen avulla voidaan tuoda kesäistä Kuortanetta ja sen tapahtumia laajemmin esille.

Kuortane on helsinkiläissyntyiselle Terhille vain nimen kautta tutuksi tullut, vaikka Etelä-Pohjanmaa onkin ollut kotipaikkana aina vuodesta 2008 ja siksi hän kertookin odottavansa innolla mitä kaikkea 3000 tuhannen asukkaan kunta voikaan sisältää. Terhi kertoo, että aikoinaan muutto Helsingistä pieneen noin 500 ihmisen kylään oli pieni shokki, mutta enää hän ei takaisin kaupunkiin muuttaisi.

-Luonto, oma tila ja rauha ovat tärkeä vastapaino hektiselle arjelle, ja maalla asuminen on mahdollistanut asioita, joita en olisi voinut toteuttaa kaupungissa asuessani.

Tradenomi opintojen myötä Terhi kertoo kiinnostuneensa viestinnästä ja löysi sitä kautta kimmokkeen hakea avoimeen kesäsomettajan pestiin Kuortaneen kunnalle. Opintojen tarkoitus oli alun perin päivittää ja kehittää omassa työssään kaupanalalla tarvittavaa osaamista, mutta opiskelun aikana kiinnostus veti viestinnän suuntaan kuin hunaja karhuja konsanaan.

-Viihdyn ihmisten parissa ja siellä missä tapahtuu. Sanoisin että olen sosiaalinen perhonen, joka kuitenkin tykkää päivän päätteeksi käpertyä sinne omaan rauhaan, syvälle metsän siimekseen.

Kesäsomettajan tehtävässä ollaankin juuri siellä, asian ytimessä -siellä missä tapahtuu. Kunnan tapahtumakalenterissa on todella paljon ohjelmaa kesäksi ja sen lisäksi muita tapahtumia ja tilaisuuksia on niin paljon, että se tietää aktiivista sosiaalisen median päivittämistä kesäksi.

-Odotan innolla kesää ja kaikkea sitä mitä se tuo tullessaan. Kuortaneen ulkoilu ja liikuntamahdollisuudet ovat kuulemma vailla vertaansa, ja ne on ehdottomasti päästävä katsastamaan. Eläimet ja luonto on lähellä sydäntä, mutta olen innokas myös kohtaamaan uusia ja täysin tuntemattomiakin asioita, joten jos mielessäsi on jokin erityinen paikka tai haluat haastaa minut kokemaan jotain uutta niin laita viestiä! Haaste on vastaanotettu!

Kesäsomettajan yhteystiedot:
Terhi Somero 050 320 3626
terhi.somero@kolumbus.fi

Kuvassa kesäsomettaja Terhi Somero
Kesäsomettaja Terhi Somero