Oppia frisbeegolf-kurssilta

Tänä kesänä Kuortaneella on mahdollisuus päästä tutustumaan frisbeegolfiin, sen tekniikoihin sekä lajiin yleensä pienimuotoisen kurssin muodossa. Tarkoituksena on tuoda suosittua lajia yhä tutummaksi, että yhä useampi innostuisi lajista. Frisbeegolf on rento harrastus, jossa yhdistyy ulkona liikkumisen ilo mielenkiintoiseen peliin. Frisbeegolfin myötä voi viettää mukavaa aikaa ystävien tai perheen kesken tai vain pelailla itsekseen.

Kuortaneen 4H:n toiminnanjohtajana toimiva Piia Pyhälahti on huomannut, kuinka laji on nosteessa varsinkin nuorten keskuudessa.
“Oman pojan harrastamisen myötä laji on tullut lähelle myös omaa perhettäni ja tästä syntyikin idea kurssin järjestämiseen Kuortaneelle.”, Piia toteaa.
“Ideaa vauhditti vielä omalla paikkakunnallani Alajärvellä asuva, frisbeegolfissa mainetta niittänyt, Antti Kotilainen. Hänen kanssaan kurssin suunnittelu lähtikin nopeasti käyntiin.”

Frisbeegolfin pituusheiton Suomen ennätystä nimissään pitävä, mm. Yhdysvalloissa kisannut Kotilainen innostui lajista jo nuorena perheen lomamatkalla pohjoiseen. Siitä lähtien laji on vienyt mennessään ja nyttemmin hän on kilpaillut tosimielessä maailman parhaimmistoa vastaan. Parhaimmaksi saavutuksekseen hän mainitsee Suomen ennätyksen 199 metrin pituusheitollaan sekä 2019 vuoden European Open kisojen yhdeksännen sijan. Tulevaisuuden suunnitelmistaan Kotilainen listaa tärkeimmiksi kisata mahdollisimman paljon ja sijoittua kärkisijoille isoimmissa kisoissa.

Kurssi toteutetaan Kuortaneen kunnan ja 4H.n yhteistyönä. Toimintaa rahoitetaan kunnan puolelta Liikkuva Kuortane hankkeen kautta, jossa tarkoituksena on lisätä vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksia.

Frisbeegolf-kurssilla opitaan sääntöjä, etikettiä, heittotyylejä ja harjoittelua
Kurssipäivät ovat ma 13.6., to 16.6., ma 27.6., to 30.6., ma 11.7., to 14.7.

Kurssipäivät alkavat klo 17.00 ja kestävät 1,5 tuntia. Kurssille mahtuu 12 kurssilaista. Jos ilmoittautuneita tulee niin paljon, että saadaan toinenkin kurssi, niin se pidetään samoina päivinä ensimmäisen perään klo 18.30 alkaen.

Ilmoittautumiset:
Kuortaneen 4H, Piia Pyhälahti
kuortane@4h.fi

Tietoihin nimi, ikä, puhelinnumero ja paikkakunta.
Yhdelle kurssille mahtuu 12 osallistujaa.

Kurssi on maksuton