Merja Tuukkanen aloitti kunnan kesäsomettajana

Kesä-heinäkuun ajan kunnan viestinnän kesäapulaisena häärää Merja Tuukkanen, jonka työnkuva painottuu erityisesti kunnasta somettamiseen ja kesätapahtumista tiedottamiseen. Työ on kuitenkin melko liikkuvaa ja joustavaa, eli voisi todeta, että somettaja tapaa olla paikalla siellä, missä tapahtuu.

Tuukkasen ensikosketus Kuortaneeseen on tapahtunut yläkoulussa koulujen välisten yleisurheilukilpailuiden kautta. Hän odottaa erityisellä innolla tutustumista Kuortaneeseen, aktiviteettimahdollisuuksiin, ympäristöön ja tietysti ihmisiin.

– Täältä löytyy harrastuspuolelta todella monipuolisesti vaihtoehtoja. Ja miten paljon täällä onkaan tapahtumia kesällä. Nyt pääsen ensimmäistä kertaa kokemaan Kuortane Gamesin tunnelman, kertoo Tuukkanen.

Merja Tuukkasella on takana ensimmäinen vuosi Vaasan yliopistossa viestinnän opintojen parissa. Kesätyö on tilaisuus päästä tutustumaan kunnan organisaation viestintäpuolen tehtäviin.

– Tehtävänkuva on monipuolinen, siinä samalla, kun pääsee näkemään sivusta mitä kaikkea kunnan viestintään kuuluu, saa myös ideoida uutta, Tuukkanen sanoo.

Tuukkanen kokee, että kesäsomettajan pestissä on tärkeää pitää silmät ja korvat auki. Ideoita ja ajatuksia otetaan mielellään vastaan.

– Tietynlaiset turistilasit päässä etenen uteliain mielin kohti Kuortaneen kesää, Tuukkanen kuvailee.

Kunnan somekanavissa tulee näkymään tapahtumarikas kesä, mutta Tuukkanen haluaa taltioida myös yksittäisiä paikkoja ja yleistä kesätunnelmaa.

– Odotan innolla, millaisia kokemuksia ja paikkoja osuu matkan varrelle. Kesä on siitä hienoa aikaa, että luonto on mielettömän kaunis ja ihmiset ovat liikkeellä. Tästä tulee mahtava kesä. Hymyillään kun tavataan!

Merja Tuukkanen toimii kunnan kesäsomettajana kesä-heinäkuun ajan.