Maakunnan väkeä kootaan virtuaalisiin kumppanuuspöytiin

Miten alueen asukkaiden palveluja parannetaan kuntien ja yhdistysten yhteistyönä? Millainen on järjestöystävällinen kunta? Näitä asioita pohditaan kevään aikana Etelä-Pohjanmaalla toteuttavissa kumppanuuspöydissä. Kumppanuuspöydissä toimijat kohtaavat, oppivat tuntemaan toisiaan ja suunnittelevat yhteistyötä. Kumppanuuspöytä on myös kansalaisvaikuttamisen kanava, jolla asukkaiden ja muiden toimijoiden ääni saadaan kuuluviin päätöksenteossa. Kuortaneen kumppanuuspöytätilaisuus on tämän Kuusiokuntien alueen viimeinen.

Jo pidetyissä kumppanuuspöydissä on noussut esiin järjestöjen iso merkitys kunnille ja kaupungeille. Järjestöt elävöittävät ja rikastuttavat alueiden elämää monella tapaa lisäten alueiden yhteisöllisyyttä.

Kumppanuuspöytien järjestelyistä vastaavat kuntien ja kuntayhtymien kanssa Järjestöt mukana muutoksessa ja Leader-ryhmien Kylille-hanke sekä rakenneuudistushanke.

Kuortaneen kumppanuuspöytäkeskustelu käydään 19.5. klo 17-19 verkossa
Tilaisuuden aluksi Kuortaneen kunnanjohtaja Teemu Puolijoki tuo kunnan tervehdyksen ja kertoo mitä järjestöt merkitsevät kunnalle. KuusSoTen johtaja Juha Tiainen tuo kuntayhtymän tervehdyksen teemallamillaista järjestöyhteistyötä kuntayhtymä tekee/toivoo.Tämän jälkeen käydään keskustelua osallistujien kesken järjestöystävällisestä kunnasta.

Tervetuloa mukaan kaikille avoimeen kumppanuuspöytään. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki.

Kumppanuuspöydät
Kumppanuuspöydät käynnistyvät kello 17 ja ne pidetään Teams-sovelluksessa. Kysy lisätietoa Teija Matalamäeltä Etelä-Pohjanmaan sote-rakenneuudistus -hanke tai Jaana Sippola Leader Kuudestaan Kylille-hanke. Seuraa tiedotusta myös sosiaalisessa mediassa. Kumppanuus on tarkoitettu kaikille, kunta ja järjestöt palvelevat jokaista: #muavarten.

Lisätietoja: Jaana Sippola, puh. 040 571 0184 tai Teija Matalamäki, puh. 050 474 2907 (teija.matalamaki@epshp.fi )