fbpx

Kuurtanes-hiihdon hyvä sää sai ihmiset laduille

 

61.kertaa toteutettu Kuurtanes-hiihto keräsi viikonlopun aikana 18.-20.2.2022 ison joukon suksittelijoita laduille ympäri Kuortanetta. Alkuviikon lämmin sää ja sateet meinasivat pilata hyvät olosuhteet, mutta lumisateet ja pakkaset pelastivat ladut. Järviladutkin saatiin sopivasti käyttöön Kuortaneenjärvelle, joissa olikin hiihtäjiä koko viikonlopun. Tapahtuman pääpäivänä sunnuntaina oli tarjolla viisi mehu- ja huoltopistettä eri puolilla kuntaa. Latuverkosto käsitti noin 120 kilometriä, josta pääosa oli perinteisen uraa.

Toistamiseen omatoimitapahtumana ja hieman normaalia aiemmin järjestettyyn hiihtotapahtumaan annettiin yhteensä 412 osallistumisilmoitusta, joista kertyi 7866 kilometriä ja lisäksi 90 tuntia muuta ulkoliikuntaa. Suosituimpia hiihtopaikkoja olivat Kympin maastot, Opiston alue, Kuortaneenjärvi ja Hynnilä-Kivenmäki alueet. Latujen ylläpidosta vastasi kunnan ja Opiston lisäksi lukuisa määrä innokkaita kyläaktiiveja, jotka tekevät alueillaan latuja omasta ilosta ja kyläläisten liikuttamiseksi.

Talvimaisema Kuurtanes-hiihdosta (Kuva: Jaakko Haapala).

 

Viikonlopun tapahtuman yhteydessä toteutettiin muutamia haastekampanjoita, joiden tavoitteena oli liikkua yksilö- tai joukkuesarjoissa pidempi määrä. Vanhat konkarit kertoivat, että ennen vanhaan Kuurtanes-hiihto alkoi jo puolen yön maissa pimeässä, jolloin kilometrejä ehti kerätä reippaasti toistasataa, aina hieman enemmän kuin kaveri. Yksilösarjan 100 km haasteen suoritti 10 hiihtäjä: Jukka Petäjäniemi 151 km, Hannu Hautaniemi 120, Ari Vesteri 116, Taina Yli-Hynnilä 116, Eero Pirhonen 109, Laura Puoliväli 105, Miia Nännimäinen 104, Ville Ala-Salmi 101, Heli Heinonen 100 ja Tomi Penninkangas 100. Lasten sarjan 20 km haasteen suoritti 11 hiihtäjää: Svantte Ala-Honkola 38 km, Enna Penninkangas 38, Eva Penninkangas 20, Akseli Ala-Honkola 28, Lauri Arosarka 26, Iivari Ala-Honkola 26, Manu Viinikainen 21, Minea Viinikainen 21, Matilta Viinikainen 21, Niilo Pirhonen 20 ja Emilia Korkonen 20. Joukkuesarjan 100km haasteen suoritti 8 joukkuetta: Anita Kantola, Virve Rinne, Antti Rinne, Tanja Matila, Oskari Matila, Kimmo Kantola ja Ritva Seppä 158 km, Raija ja Kari Vilppula 134, Kuortaneen Latu/Heikki Ala-Honkola, Reijo Lepistö, Harri Niemi, Hilkka Topelius ja Ari Yli-Kaatiala 116, EMV 105, Terhi ja Chinyere Nwachukwu, Eila ja Rauno Laitila 104, Eero Ylinen ja Roosa Sirviö 102, Irma ja Heikki Immonen, Eedit Vignisdóttir sekä Diljá Vignisdóttir 101, Lassila Satu & Antti 100.

Suoritusilmoituksen antaneiden kesken suoritettiin arvonta, jossa jaettiin pieniä tavarapalkintoja. Arvonnan voittaneille on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti. Palkinnot ovat noudettavissa ma 7.3. alkaen Kuortaneen kunnantalolta neuvonnasta tai sovitusti liikuntasihteeriltä.

  • Kuurtanes-hiihdon arvonnan voittajat (kaikki mukana):
    • Kuortane Games 18.6.2022 pääkatsomoliput 2 hlöä: Nea Nieminen
    • Frisbeegolf setti: MM
    • Opiston perhekeilauslahjakortti: Tuulia Kujanpää
    • Termospullo: Minea Viinikainen
    • Kuortane-lippis: Jaana Tuuri
    • Kuortane-lippis: Sirpa Leinonen
    • Lehtilahjakortti: Jukka Petäjäniemi
    • Ensiapulaukku (pieni): Vilhelmiina Kangas
    • Heijastinvaljaat: Outi Taipale
    • Heijastinvaljaat: Ritva Näykki
  • Haastekampanjojen arvonnan voittajat:
    • 100 km yksilösarja
      • Termospullo ja kylmälaukku: Tomi Penninkangas
      • Kuortane Games 22 juhlakahvi: Eero Pirhonen
    • 20 km lasten- ja nuorten sarja
      • Opiston perhekeilailulahjakortti: Enna Penninkangas
      • Kylmälaukku: Manu Viinikainen
      • Termospullo: Emilia Korkonen
      • Putkikassi kevyt: Tomi Laukkanen
    • 100 km joukkuesarja
      • Kuortane Games 22 juhlakahvi ja Kuortane-mukit kullekin: Eero Ylinen ja Roosa Sirviö.
      • Heijastinvaljaat: EMV

Kuortaneen kunnan liikuntatoimi kiittää kaikkia osallistuneita ja toivottaa hyviä talviliikuntakelejä.

Lisätietoja tapahtumasta: www.kuortane.fi/kuurtaneshiihto