Kuortaneenjärven ennätystulvan seuranta

Tälle sivulle kootaan tietoa Kuortaneenjärven tulvatilanteesta.

2.5.2018 klo 12.45

Haavistontien sulkupuomit on poistettu.

Kaupintie on edelleen poikki.

Kuortaneenjärven nousu hidastumassa 24.4.2018 klo 9.45

Kuortaneenjärven pinta nousi eilen maanantaina noin 15 sentillä. Nyt tiistain aamun aikana järven pinta on noussut vasta kolme senttiä ja vedenkorkeus oli kello 8 tasolla 77,17 m (N43-korkeusjärjestelmä).

Tulvakeskuksen uusimpien ennusteiden mukaan Kuortaneenjärvi jatkaa hidastuvaa nousuaan vielä tänään ja mahdollisesti huomenna.  Kuortaneenjärveen tulevan veden määrä on kääntynyt laskuun ja tulvavedet leviävät Kuortaneella laajalle alueelle, joten vedenpinnan nousun odotetaan nyt hidastuvan selvästi. Tämän hetken ennusteiden mukaan järven pinta ei onneksi näyttäisi saavuttavan havaintohistoriansa huippua, vaan jäätäisiin todennäköisesti toukokuun 1988 tasolle, jolloin vesipinta oli hieman alle 77,30.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus säännöstelee Kuortaneenjärveä vesilain perusteella annetun lupapäätöksen mukaisesti.  Järven pinta laskettiin keväällä mahdollisimman alas ja säännöstelyluukut ovat olleet auki maaliskuun puolivälistä lähtien.

Ely-keskuksen tiedotteet verkossa: www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedotustilaisuus kunnalle klo 13.00

Veden nousu jatkuu ja tulvahuippu saavutetaan 2-4 päivän kuluessa. Nousua voi olla vielä jopa 30cm.

Alla olevista tiedostoista voi tutkia ennustetta ja riskikohteita:

Kuortaneenjarvi_osa1_riskikohteet_N43_7760_v3 Kuortaneenjarvi_osa2_riskikohteet_N43_7760_v3

Tilannetta voi seurata myös ELY-keskuksen twitter-tililtä: https://twitter.com/tulvatpohjanmaa

 

Klo 09.04

Haavistontie ja Kaupintie suljetaan

Seurantakäyrää sekä sanallista ennustetta tilanteen kehittymisestä:

http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/44/l440411001y/w3ksanafi.html

Tiedote ELY-keskus klo 06.00

Kuortaneenjärven ennätystulva uhkaa yli sataa mökkiä

Kuortaneenjärvellä vedenpinta on noussut tasolle 77,00 m (N43), mutta Tulvakeskuksen ennusteiden mukaan vedenpinnan odotetaan nousevan tasolle 77,40 alkavan viikon puolivälissä. Kuortaneenjärvi voi jopa saavuttaa vuodesta 1939 alkaneen havaintohistoriansa suurimman korkeuden.

Tulvakeskuksen vahinkoarvion mukaan Kuortaneenjärven alueella on uhattuna satoja rakennuksia. Tulvauhan alaisella alueella sijaitsee noin 150 loma-asuntoa, muutama vakituisessa käytössä oleva asunto ja noin 300 erilaista sauna- tai talousrakennusta. Rakennusten kastumisen lisäksi on riskinä, että monet pienehköt tiet jäävät tulvaveden alle.  Tiedotteen liitteenä on kartta tulvariskialueella olevista loma- ja asuinrakennuksista.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos ja ELY-keskus kehottavat kaikkia matalalla olevien rantakiinteistöjen omistajia varautumaan siirtämällä veneitä ja muuta irtaimistoa ylemmäs ja suojaamaan kastumisvaarassa olevia rakennuksia esimerkiksi muovin ja hiekan avulla. Kannattaa myös muistaa tulvan aiheuttamat moninaiset muut riskit.  Tulvaveden peittämät tiet ovat vaarallisia ja tulvavesiin sekoittuu yleensä myös jätevesiä ja muita haitallisia aiheita.

Lisätietoja:

  • Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
  • Ryhmäpäällikkö Tommi Mäki, puh. 0295 027 882
  • Ryhmäpäällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
  • Vesistöpäällikkö Liisa Maria Rautio, puh.  0295 027 919