Kuortaneen uusi historiakirja julkaistu

Kuva historiakirjasta

Kuortaneen uusi historiakirja Nokiottat; Kuortane ja kuortanelaiset 1860–1960, julkaistiin sunnuntaina 9.1.2022.
Julkistamistilaisuus pidettiin Kuortaneen kunnantalon valtuustosalissa ja se välitettiin kunnan Youtube-kanavan kautta, josta se on edelleen katsottavissa.

Kirjan kirjoittajina ovat toimineet Teppo Ylitalo, Sulevi Riukulehto, Jaakko Mäntylä ja Matti Mäkelä.

Kuvassa historiakirjan kirjoittajat
Historiakirjan kirjoittaja vasemmalta oikealle: Matti Mäkelä, Sulevi Riukulehto, Jaakko Mäntylä ja Teppo Ylitalo

Kirja on jaettu neljään päälukuun. Teppo Ylitalo on ollut pääkirjoittajana kolmessa ensimmäisessä, jotka kattavat ajanjakson 1800-luvun puolivälistä vuoteen 1939. Jaakko Mäntylä on ollut pääkirjoittajana neljännessä, vuosia 1939–1960 käsittelevässä osassa. Hengellisen elämän osuudet on kaikkiin lukuihin kirjoittanut Sulevi Riukulehto, ja käsityöläisiä ja pohjalaistaloja käsittelevät luvut on kirjoittanut Matti Mäkelä. Markku Honkola on toiminut kirjan kuvien etsijänä. Päälukujen aluista löytyy myös murteelliset johdantotekstit, joiden kuurtanelaas-käännöksistä on vastannut Aino-Maija Niemelä.

Kirja on ostettavissa Kuortaneen kirjakaupasta sekä kunnantalon infosta.