Kuortaneen palloiluhallin rakentaminen käynnistyy

Kuortaneen palloiluhallin rakentaminen käynnistyy suunnitellusti. Perjantaina 15.6.2018 allekirjoitettiin hankkeen urakkasopimukset Kreate Oy:n ja Kuortaneen Kaivin Oy:n kanssa, kuntarahoituksen leasing-sopimus sekä kunnan ja opiston välinen vuokrasopimus. Palloiluhallin rakennustyöt päästään käynnistämään nyt välittömästi. Hallin on tarkoitus valmistua keväällä 2019.

-Hankkeen ansiosta liikunnan kokonaisuus vahvistuu Kuortaneella. Tämä hanke mahdollistaa osaltaan myös muita investointeja, palveluja ja työpaikkoja kertoo kunnanjohtaja Pentti Turunen ja jatkaa,
– Hankkeen myötä lukion oppilasmäärä kasvaa 250 oppilaaseen parin vuoden sisällä, josta syystä ensi vuonna toteutetaan lukion laajennus ja jo tänä syksynä käynnistyy uusien opiskelija-asuntojen rakentaminen.

Kuortaneen lukion rehtori Juha Virtanen on myös tyytyväinen asioiden joustavaan etenemiseen.
– Hienoa, että asiat ovat edenneet päättäjien keskuudessa myönteisessä ilmapiirissä. Kaikilla kuntapäättäjillä on ollut asiaan positiivinen näkemys. Asiaa pidetään tärkeänä niin lukion kuin kunnankin kehittymisen kanssa.

Rakennettavan palloiluhallin sisämitat mahdollistaa täysimittaiset jalka- ja pesäpallokentät. Halliin tulee myös erillinen harjoitusalue, jossa pelaajat voivat harjoitella tekniikkaa ja yksilötaitoja sekä tehdä lämmittelyharjoituksia.

– Jalka- ja pesäpallo tulevat olemaan merkittävä osa Kuortaneen Urheiluopiston toimintaa tulevina vuosina. Palloiluhallin ansioista pystymme tarjoamaan pelaajille, seuroille ja lajiliitoille huippuluokan harjoitteluolosuhteet sekä monia laadukkaita lisäpalveluita tukemaan päivittäistä harjoittelua, kertoo Kuortaneen urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä

Palloiluhallista johtuva asiakasmäärän kasvu käynnistää myös muita Urheiluopiston investointeja lähivuosina ja tuo Kuortaneelle uusia työpaikkoja. Tavoitteena on rakentaa viiden vuoden aikana uusi hotellirakennus, laajentaa keittiö- ja ravintolatiloja sekä lisäksi investoida uuteen telinevoimisteluhalliin.
– Uusien investointien on tarkoitus kasvattaa asiakasmääriä noin 25 prosentilla, jatkaa Töyrylä.

Palloiluhallin vuorojen myynti avataan myös jo lähiviikkoina