fbpx

Anna mustan viedä

Teksti Kirsi Haapamatti

Kuortaneen tervahaudalla kannattaa käydä yöllä. Visiitti voi tarjota näkymän syvälle johonkin suurempaan.

Terva kerätään ja myydäänsellaisenaan tai jalostetaan monipuolisesti erilaisiksi tuotteiksi

Kuumaa hehkuva hauta napsuu hiljaisesti. Mitään muuta ei kuulu. Liikenteen äänet ovat vaienneet. Haudan mustuudesta hiljalleen nouseva savu värisee kesäyön viilenevässä ilmassa ja katoaa tummalle taivaalle. Joku kohentaa tulta. Eleetön, ikiaikainen näytelmä ja tervan tuoksu täyttävät aistit.

Kun Kuortaneen Terwaviikon vetonaula, Aholankankaan tervahauta, sytytetään, se ei lepää kokonaiseen viikkoon. Tervahaudalla on koko ajan vähintään kaksi valvojaa, tervanpolttajia ja usein päällysmies tervasiira. Näin myös öisin.

”Yleisö voi tulla haudalle koska vain, mutta mielestäni paras aika on yöllä. Yövuorot polttajana ovat ehdottomasti ikimuistoisimpia. Tunnelma on erikoinen. Ihmisiä tulee, he istuvat tulen äärellä ja poistuvat omia aikojaan. Jonkun kanssa jutustellaan, useimmiten ollaan koko lailla vaitonaisia”, tervanpolttoporukassa mukana oleva Jukka Kotola kuvailee.

Tervahaudan äärellä pääsee lähelle suomalaista kansanperinnettä. Tervaa on poltettu jo 1700-luvulta lähtien. Kuortane on ollut oikea tervanpolton mahtipitäjä, niin hyvässä kuin pahassa. Terva toi vaurautta, sen avulla sanotaan tienatun Kuortaneen komeat kaksfooninkiset talot. Toisaalta tervanjanossa metsää kaadettiin valtavat määrät. Meinasipa kerran Kuortaneenjärvikin palaa, kun rannalla poltettu tervahauta räjähti. Näin ainakin legendan mukaan.

Monituiset tarinat tervanpolton menneisyydestä tuovat oman lisävärinsä tervanpolttoon nyt, kun se on muuttunut teollisuudenalasta näytösluonteiseksi käsityöperinteeksi. Vanhoja tervahautoja vaalitaan muinaismuistolailla, eikä niitä saa hävittää.

Kuortanelaisten lempinimi nokiotta on myös jotain muuta kuin pelkkä mustanaamaisen tervanpolttajan nimitys. Kuortanelaiset eivät ole kuten muut ovat, Sulevi Riukulehdon kotiseutututkimuksesta voi päätellä. Kun muualla Etelä-Pohjanmaalla on kuljettu päät kumarassa körttiläisyyden hengessä, ymmärsivät kuortanelaiset tanssin, laulun ja ilottelun päälle. Oma kotiseutuhistoria on nokiottille tärkeää vieläkin. Tervanpoltto on merkkinä menneiden arvostuksesta.

Tervapolttajat pukeutuvat perinnevaatteisiin. Eläytyminen lisää Terwaviikon tenhoa.

Ikiaikainen ja kansainvälinen tunnelma
Kyllä tervaa itketetään myös päivänvalossa ja karnevaalitunnelmassa. Haudan sytytys ja tapin avaus, eli kun tervaa aletaan valuttaa, ovat suuria kansanjuhlia musisointeineen, tansseineen ja puheineen. Väkeä on paljon, kansanmusiikki ja tango soivat vuorotellen.

Tervanpolton ympärille on kehkeytynyt oma tapahtumansa, Terwaviikko. Se ajoittuu Kuortaneen Kuhinat -kesämarkkinoiden yhteyteen, joten kesäpitäjä ottaa tuolloin meinigistään kaiken irti. Urheiluopiston likeisyys tuo tervakulttuurin äärelle yleisöä maailman ääristä. Haudalla on kuultu englannin ja saksan lisäksi muun muassa Afrikan kieliä. Haudalta on lähetetty livekuvaa Amerikan serkuille.

”Suomalaisille terva ja tervatuotteet ovat tuttuja, monelle ulkomaalaiselle outoa eksotiikkaa. Kerran eräs rouva kertoi kaataneensa kokonaisen löylytervapullon kiukaalle, kun luuli sen olevan tapana”, Jukka Kotola muistelee.

Kotola on mukana Lions Club Kuortaneessa, jonka operaatio Terwaviikon tervanpoltto on. Leijona-miehet eivät kyllästy tervanpolttopuuhaan ikinä, sillä viikko on täynnä kohtaamisia, yllättäviäkin.
”Eräänä yönä haudalle tuli neljä pelimannia, jotka olivat päivällä soittaneet Speleissä Urheiluopistolla. Oli epätodellinen tunne, kun he alkoivat soitella toisilleen siinä yön pimeydessä. Yleisöä oli minun ja Kiilusen Riston lisäksi joku satunnainen kulkija.”

Väsyneille on haudan äärellä puolijoukkueteltta torkkuja varten. Tervanpolttajat eivät nuku.

Tuokio kesäyössä tervanpolttokulttuuria hengittäen on hyvässä mielessä huumaava kokemus. Voi tuntea elämän kiertokulun ja ymmärtää edes hetken verran oman pienuutensa. Tunne on samankaltainen kuin se kevään ensimmäinen hetki kun kuulet yhtäkkiä havinaa pääsi yläpuolelta. Joutsenet, olette palanneet!

Tervahaudan sytytyshetki kerää suuren yleisön. Riehakas tunnelma vaihtuu illan tullen rauhoittumiseen.

Tervanpoltto on kusista hommaa
Tervanpoltto on perinteinen askare jo 1800-luvulta, etenkin Kuortaneella. Tervaa poltetaan ”hikoiluttamalla” sitä kuorituista mäntypuista. Puut ladotaan ympyrämalliseen hautakuoppaan säteittäin. Tuli sytytetään ja sitä hoidetaan niin, että hauta ei pala roihulla, vaan hiljaisesti kytien. Pikkuhiljaa tervaspuista alkaa norua tervaa.

Tervanpoltolla on oma termistönsä. Tervankusi esimerkiksi on tervansekaista vettä, jota puista polttamisen alkuvaiheeksi irtoaa.

Tervaa käytetään perinteisesti puunsuoja-aineena, mutta nykyään on monenlaisia tervatuotteita saippuasta ja löylytuoksusta erilaisiin tervaisiin elintarvikkeisiin.

Kuortaneen Terwaviikon tervahauta on Lions Club Kuortaneen talkoilla toteuttama ponnistus. Työ alkaa jo neljä vuotta ennen tervahaudan polttamista, metsässä. Miehet koloavat ja kuorivat mäntyjä, jotka kaadetaan kuivumaan monta kuukautta ennen h-hetkeä.

Klikkaa kuvaa ja tutustu koko Terwaviikon ohjelmaan.