Tervahaudan polttaminen sytytti kipinän – Tepa Reinikaisella on edessä toinen kerta leijonien matkassa tervahaudalla

Tämän kertainen kesäkasvoni Tepa Reinikainen on Kangasniemeltä ponnistanut, kuularingistä tunnettu ja nykyään metsäalalla Mhy Metsäpohjanmaan toiminnanjohtaja. Hän on myös Lions Club Kuortaneen viimeisin presidentti. Olemmekin tervantuoksuisella asialla Aholankankaan tervapyhätössä, jolla on keskeinen asema pian koittavalla terwaviikolla. Tervahaudan polttaminen on monelle kävijälle yksi päätapahtumista, mutta sitä se on ehdottomasti järjestelyistä vastaaville leijonille. Silloin Lions Club veljien on aika pukea perinnepuvut päälleen ja herätellä vuosisatojen perinne jälleen eloon.

Ennen tervahaudan polttamista, on ehditty käydä läpi monet erilaiset vaiheet. Palataan ajassa siis n. 3,5 vuotta taaksepäin. Ensimmäiset toimet tänä vuonna tervahaudalla nähtäville tervapuille on aloitettu vuoden 2019 keväällä. Tällöin tehtiin huolellisesti valituille tervamännyille ensimmäinen kuorinta. Sama toimenpide seurasi vielä kahtena seuraavana keväänä. Kevättalvella puut hakattiin, sahattiin toukokuussa ja taapeloitiin kuivumaan.

Todiste näkyy Reinikaisen takana, jossa kohoaa kaksi kolmatta metriä korkeaa, huolellisesti kasattua tervapuiden taapelia. Terwaviikon maanantain koittaessa ne jatkavat matkaansa kohti lopullisena päänäyttämönä toimivaa tervahautaa. Ennen latomista puut pilkotaan noin puolen metrin mittaisiksi ja ladotaan ympyrän muotoon. Ulkokehälle tulevat sytytyspuut.

– Tämän vuoden puut ovat kaikki tervapuuta sytytyspuita lukuun ottamatta. Alkupoltossa tervaa ei vielä tule, joten niiden eri tarvitse siksi olla tervapuita, Reinikainen selventää.

Keskiviikko iltana 20.7. kaikki on valmista, ja kansannäytöstyyliin leijonat ovat pukeutuneet perinteiseen tervanpolttajan asuun. Seuraa odotettu hetki niin leijonille kuin paikalle saapuneelle yleisölle: tervahaudan sytytys. Alkutahdit viikon kestävälle rupeamalle alkavat.

– Ensin annetaan palaa isommalla liekillä ja sitten kun se on kunnolla syttynyt, aletaan hiivuttamaan. Päällä reilu kerros kunttaa eli maapohjaa, ettei se saa happea.

Tervahaudan polttaminen on Reinikaisen mukaan tarkkaa hommaa. Lopputulokseen, minkä verran tervaa tulee, vaikuttaa kuivatislauksen eli pyrolyysin onnistuminen.

– Tervahaudalle ei saa antaa niin sanotusti liikaa liekkiä, sillä tällöin terva palaa taivaan tuuliin. Mutta liian pieni kyteminenkään ei ole optimaalinen.

Tarvitaan siis jatkuvaa seurantaa, ja apuna ovat erilaiset lämpötilaa mittaavat anturit. Ja tietenkin, kaiken perään katsova tervasiira.

– Meidän kokenut tervasiira Rauno Laitila seuraa viime kädessä, että homma pelaa.

Kun tervahauta on hikoillut kuntan alla pari vuorokautta, seuraava merkittävä tapahtuma on vuorossa perjantai-iltana. Tapin aukaiseminen paljastaa lopputuleman, minkä verran tervaa tulee.

– Se on eräällä lailla aina jännittävä hetki. Siihen mennessä on suoritettu jo aika monta vaihetta.

Ennen varsinaista tervaa, tulee tervahaudan pohjalta keskellä olevaa pystypuuta ”kynää” pitkin halssiin ensin rusehtavan veden kaltaista tervan kusta. Se on kysyttyä tavaraa esimerkiksi erilaisten pintojen kyllästämisessä. Isommat määrät ovat usein menneet kirkon tarpeisiin ja pienempiä määriä on myyty yksityishenkilöille.

– Oman pihasaunankin olen kyllästänyt sillä. Saunaan tulee hyvä tervan tuoksu ja pintoihin kaunis vivahteikas sävy.

Tepa Reinikaisen kohdalla tuleva tervahaudan poltto on Lions Club Kuortaneen riveissä toinen. Kipinä liittymiseen tuli aikoinaan, missäpä muualla, kun tervahaudalla.

– Vierestä katselin leijonien touhua ajatellen, että tuossa jengissä olisi mukavaa olla mukana, Reinikainen hymyilee.

Terwaviikko on leijonille kokonaisvaltainen rupeama, sillä tervahautaa valvoo vähintään kaksi aina kerrallaan vuorokauden ympäri. Siinä pääsee näkemään ja kokemaan erilaista liikehdintää sekä yleisen tunnelman kehittymistä laidasta laitaan.

– Usein tunnelma on hyvin erilainen vaihdellen läpi vuorokauden. Aamuyöllä voi olla, että tässä pariskunta istuu aivan hiljaa katsellen tervahautaa. Muutaman tunnin päästä saatetaan jo tanssahdella musiikin tahtiin, Reinikainen hymyilee.

Pian ollaan siis mitä isommissa määrin kuortanelaisen perinteen äärellä. Kun riittävän hikoilun jälkeen tervahauta luovuttaa mustaa aarrettaan, voi halutessaan osallistua kasteeseen, jonka myötä pääsee aidon tervan makuun ja saa leiman otsaansa. Hyvän leiman siis, sillä täten on virallisesti suorittanut Nokiotta -kasteen. Ja kenties, tänä vuonna tervahaudalla joukossa on katsoja, joka omaa saman ajatuksen kuin Reinikainen aikanaan: halun olla yhtenä leijonana tervahaudalla.