SOILE YLI-MÄYRYN KESÄN TAIDENÄYTTELY ON TÄYNNÄ VÄREJÄ JA TUNTEITA

 

Etelä-Pohjanmaalla lakeuksien keskellä, kuvataiteilija ja valtiotieteiden tohtori Soile Yli-Mäyryn synnyinkylässä, Kuortaneen Mäyryssä sijaitsee taidehalli, jossa värikkäät, tunteita herättävät teokset kertovat äänettömästi tekijänsä historiasta. Upeita teoksia yhdistää taiteilijan omaleimainen työnjälki. Pihaan astuessa ei voi erehtyä paikasta. Kivisiä taideteoksia on pellon reunassa aina pihaan asti. Taidehallin torni erottuu selvästi muista pohjalaistaloista.

Vanhaan tallirakennukseen on kunnostettu tunnelmallinen tallikahvio, jonka yläkerrasta pääsee katsomaan taiteilijan Unisilta-näyttelyä, toisella puolella pihaa on taidehalli, jossa kesän Särkyneet Varjot-näyttely on esillä. Tallirakennukseen sisään astuessa tuntuu kuin historia alkaisi kuiskailla ympärillä. Jokainen taideteos kertoo omaa tarinaansa, mutta tarinan juuret ovat kaikilla samat.

Ehkä lapsuuden koti, jossa sanoilla ei ollut yhtä suurta merkitystä kuin perheissä, joissa on totuttu kommunikoimaan puhuen, loi taiteilijan, joka kommunikoi ilman sanoja teoksiensa kautta. Soile Yli-Mäyryn lapsuudenkodissa puhuttiin viittoen ja sanattomassa ympäristössä kasvaessa tarve tuoda itseään esille muilla keinoilla kuin puhuen kasvoi kasvamistaan.

Taiteilijan saappaat olivat maalin peitossa jo kouluikäisenä. Vanhempien kuurous oli koko maanviljelijä perheen yhteinen haaste, mutta myös yhdistävä tekijä. Viisaat vanhemmat ymmärsivät, että mikäli he häpeäisivät itseään, häpeä tarttuisi myös lapsiin. Sisarukset toimivat vanhempiensa tulkkeina kaikissa käytännön tilanteissa. Kukaan ei opettanut viittomaan, oli itse pääteltävä ja opeteltava ymmärtämään mitä vanhemmilla oli asiaa. Jo hyvin nuorena lapsien oli otettava vastuu itsestään ja huolehdittava toisistaan. Nuoruuden teokset olivatkin synkkiä väreiltään, niihin kasaantui paljon lapsuuden vaikeita tunnetiloja.

Lapsena sen sijaan väreillä pystyi luomaan aivan uudenlaisen ympäristön. Sivellin oli kuin taikasauva, jota heilauttamalla synkkyyteen syntyi värien kautta iloa. -Ilahdutin synkkää lapsuuttani väreillä. Maalasin kaiken ympärilläni olevan erilaisin värein. Aidat, seinät ja jopa jalassani olevat saappaat saivat uuden iloisen värin. Lapsuudesta läpi aikuisiän on mukana kulkenut myös maalattu aitan avain, se toi turvaa ja ymmärsin vasta vuosien päästä sen merkityksen elämäni matkalla.

Erilaisten valintojen myötä uudenlainen maailma kuitenkin avautui ja tuulen kuljettamana Soile Yli-Mäyry on valloittanut vuosien saatossa taideteoksillaan suomen lisäksi myös lukuisia ulkomaisia taidenäyttelyitä. Pohjalainen periksiantamaton luonne on kuljettanut taiteilijaa mantereelta toiselle, vaikka helppoa se ei ole ollut. Matka taiteilijapiireihin ei ole ehkä ollut perinteinen, mutta sitäkin kiinnostavampi.

Stuttgartin taideakatemiassa opiskelleella sekä Helsingin yliopistosta valtiotieteiden tohtoriksi väitelleellä kuvataiteilijalla, on ollut yli 300 yksityisnäyttelyä 30 eri maassa aina Japanista Latinalaiseen Amerikkaan. Teoksissa toistuu erilaiset ihmishahmot, jotka tanssivat sopusoinnussa erilaisten värien ja muotojen kanssa.

Kuvataiteilijan tarina on pitkä ja värikäs, aivan kuten erilaisten taideteosten määrä mitä vuosien aikana on syntynyt. Sitkeys, päättäväisyys ja tietynlainen kurittomuus ja määrätietoisuus huokuu taidehallin keskellä seisovasta taiteilijasta jonka 31. kesänäyttely “Särkyneet varjot” on nyt avoinna kaikille elokuun loppupuolelle asti.

Taiteilijan teokset kietoutuvat yhteen kuin paksu köynnös joka vuosien aikana on kasvanut toisiinsa kiinni. Suuren maailman taidenäyttely pienessä pohjanmaalaisessa maalaiskylässä palauttaa taiteilijan värikkäät saappaat hetkeksi sinne, mistä ne ovat alun perin maailmalle lähteneet.

 

Soile Yli-Mäyryn taidehalli avoinna 11.6.-20.8.2023 joka päivä klo 12-17.  

Hynniläntie 18, 63130 Mäyry.