Soile Yli-Mäyry nostaa kädet ilmaan taidehallin tasavuosien kunniaksi

Kuuluu hiljainen narahdus avatessani Soile Yli-Mäyryn taidehalliin johtavan oven. Tila on valoisa ja sen syvyyttä ja vaikuttavuutta lisää värikkäät ja voimakkaat teokset, jotka levittäytyvät ympärilleni. Tunnen lähteväni matkalle, jossa tietä viitoittavat taiteilijan teosten tarinat. Voimakkaita värejä ja muotoja, joista yksikään ei ole omalla paikallaan sattumalta. Ne ovat tarkkaan taiteilijan harkitsemia ja valitsemia. Taiteilijan, jota olen saanut tulla kesäkasvo -sarjaani tapaamaan. 

Soile Yli-Mäyrylle taidehalli on tärkeä paikka. Idea omasta tukikohdasta synnyinseuduilla hautui mielessä jo 80-luvulla.

– Kun näyttelytoiminta lähti laajenemaan eri maihin, ajattelin, että minun tulee löytää kotipesä. Sellaiseksi minä sitä kutsun, tykkään käyttää urheilukunnan mukaisesti urheilutermejä, Yli-Mäyry kertoo.

Taidehallin vihkiäisistä ollaan tultu vuosia eteenpäin, lamavuosien ja vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen kesään, jolloin taidehalli juhlistaa pyöreitä vuosiaan, kun täyteen tulee 30 vuotta.

– Olen ikionnellinen, kun tämä 30 vuotta tulee täyteen. Nostan kädet ilmaan merkiksi, että olen selvinnyt, vaikka aina ei ole ollut helppoa. Ei ne tuubitkaan tule tuolta taivaalta, ne on pitänyt jotenkin ansaita.

Aika, jossa kaikki tuntuu katoavan

Yli-Mäyryn taide kietoutuu ihmisyyden ja luonnosta vieraantumisen ympärille. Ihmisyys merkitsee Yli-Mäyrylle loputonta aihesammiota, jossa aiheen tärkeys vie mukanaan vuodesta toiseen.

– Inspiraatio on ihmisen tarina. Ei niin syvää merta olekaan, minkä ihminen kätkee sisäänsä, Yli-Mäyry kuvailee.

Nykyinen digimaailma on Yli-Mäyryn mukaan aikaansaanut sen, että maailma on tullut pienemmäksi. Juhlavuoden näyttelyn pääteema “Tyhjyyteen kadonneet” kuvastaa omalta osaltaan aikaa, jossa niin paljon tuntuu katoavan tyhjyyteen.

– Sitä pysähtyy aika ajoin miettimään, mikä jälki meistä jää jäljelle.

Koko väripaletti käytössä

Värit ovat Yli-Mäyryn taiteen kulmakivi, näkyvä osa ja asia, joissa mitään ei arvoteta toinen toisistaan. Samalla tavalla kun elämään kuuluvat sävyt, on Yli-Mäyryn taiteessa koko väripaletti käytössä.

– Eikä vuodenajalla ole niinkään väliä. Kesällä valo on aika vahva, mutta yhtä lailla syksyllä myrskykelin sattuessa tulee sellainen tunnetila, että nyt palettiveitsellä miekkaillaan värit niin, että myrsky unohtuu. Jos työt ovat vahvoja, niin ne löytävät kyllä oman tiensä.

Kesäperinne yhtä kuin jokapäiväinen perinne

Yli-Mäyryn jokapäiväiseen elämään kuuluu taiteen ohella eräs tärkeä perinne, joka on taiteilijan itsensä kuvailemana välttämätön.

– Kävelen joka päivä. Se on tärkeää myös fysiikan kannalta, sillä esimerkiksi käyttämäni palettiveitsitekniikka on varsin raskasta.

Taiteilijasta huokuu, että taidetta hengitetään aivan koko solulla. Teosten työstäminen on kokonaisvaltaista, jossa voima lähtee koko kropasta.

– Käyn kuin härkä kiinni teokseen. Työskentelen aina seisaallani, en osaa istua ollenkaan. Olen kaiketi siihen liian hätäinen, Yli-Mäyry naurahtaa.

“Tee vielä enemmän töitä”

Soile Yli-Mäyry on perustanut omaa nimeä kantavan taidesäätiön. Siinä hän jakaa apurahoja nuorille taiteilijalahjakkuuksille. Luovutuspuheen yhteydessä Yli-Mäyry tapaa ohjeistaa taiteilijan alkuja oman elämänkokemuksensa myötä.

– Sanon heille, että olet lahjakas, teet paljon töitä, mutta tee vielä enemmän töitä. Todellinen mittari, missä taiteilija mitataan, tulee menestyksen hetkellä, jolloin puukkoja tulee edestä, sivulta ja takaa. Jos siitä selviät, olet hyvällä tiellä.

Se kertoo omalta osaltaan Yli-Mäyryn luonteesta. Sama asenne on nähtävissä hänen taiteessa, jossa mikään ei tule sattumalta, vaan niiden luomiseen tarvitaan koko tähänastinen Yli-Mäyryn edestakainen matka lähtien synnyinseudulta maailmalle ja takaisin.

Soile Yli-Mäyryn näyttely “Tyhjyyteen kadonneet” on avoinna 14. elokuuta saakka.