Ruonan Nuijan uusi alku

 

Ruonan Nuija on alunperin kansallismielisten Nuija-seuralaisten rakentama seurantalo ja se on rakennettu vuonna 1913 ja alkuperäinen Nuija käsitti vain nykyisen tanssisalin hirsikehikon.  Rakennus on siirretty nykyiselle paikalleen tien toiselta puolelta tukkien avulla vierittäen, jonka jälkeen alkuperäisen hirsikehikon ympärille on tehty laajennuksia ja peruskorjauksia vuosien aikana.

1920-luvulla Ruonan Nuija oli monipuolisessa käytössä ja viikoittaisten tanssien lisäksi siellä oli myös runonlausuntaa ja erilaisia näytelmiä. Myös taiteilija Iivari Honkolan kädenjälki näkyy edelleen vanhassa näyttämön esiripussa, joka on vuosien saatossa nähnyt jo melko paljon elämää. Aikoinaan Honkolan teoksia jaettiin myös näytelmäkerhojen palkintoina. Erilaisia juhlia ja tapahtumia Nuijalla on myös järjestetty vuosien aikana.

Nuijan toiminta kuitenkin hiipui vuosien aikana. 1936 perustettu Ruonan maamiesseura kuitenkin ylläpiti toimintaa vielä järjestämällä tapahtumia, joista erityisesti bingo oli 1970 luvulla suuressa suosiossa. Maamiesseuran toiminta kuitenkin väheni vuosituhannen vaiheessa niin että toimintaa ei käytännössä ollut enää lainkaan. Kiinteistö oli vuosia tyhjillään, kunnes se päätettiin myydä eteenpäin kunnostettavaksi, jotta se saataisi jälleen käyttöön.

Kun kiinteistö tuli kaupan heräsi myös syntyperäisen Kuortanelaisen, Antti Salimäen kiinnostus. Salimäki vietti oman lapsuutensa Ruonan Nuijan ympäristössä ja syntymäkoti oli vain muutaman sadan metrin päässä Nuijalta. Isän työt kuitenkin veivät perheen Pietarsaareen, josta Salimäki palasi Ruonalle vuonna 2013 ostaen isän vanhimman veljen rakentaman talon serkuiltaan.

Vuonna 1929 Nuijalle tehtiin isoja muutoksia. Talon päätyyn valmistui talonmiehen asunto sekä erilliset tilat ravintolalle, eteistilat, johon saatiin tilat vaatesäilytykselle, näyttämö sekä varastotilat, johon valmistettiin myös putka, jossa yli-innokkaat illanviettäjät saivat viettää loppuiltansa.

Salimäki on halunnut vaalia rakennuksen alkuperää myös kohteen remontoinnissa ja onkin pyrkinyt palauttamaan sen vanhaan loistoonsa. Vanhassa rakennuksessa ei isoilta remonteilta helposti säästytä. Rakennuksen sisäkatto on uusittu kokonaisuudessaan, joka oli pahoin nokeentunut vuosien saatossa, kaikki sähköt on uusittu sekä kaikki seinäpinnat pesty ja useaan kertaan maalattu. Vanha lautalattia on myös pesty useaan kertaan, peltikatto maalattu, terassin kaiteet uusittu, piha-aluetta siistitty ja monta yksityiskohtaa ovien maalauksesta kamiinoiden maalaukseen tehty parhaalla mahdollisella tavalla perinteitä kunnioittaen.

Kiinteistökauppojen vahvistuksen myötä Ruonan maamiesseura päätti lopettaa toimintansa virallisesti. Ruonan Rinki sen sijaan on edelleen Ruonalla aktiivisesti toimiva yhdistys, jonka toiminnassa myös Salimäki on itse mukana. Ruonan Nuijaa tarjottiin myös yhdistykselle sen tullessa myyntiin, mutta yhdistyksellä oli jo käytössä vanha Ruonan koulu Rinkirannassa, joten yhdistyksellä ei ollut Nuijalle käyttöä.

Salimäki on pääasiassa tehnyt itse kaikki työt sähkötöitä ja katon maalausta lukuun ottamatta. -Tytär on myös auttanut, lähinnä suunnittelussa, arkkitehti kun on koulutukseltaan. Itse tykkään puuhastella kaikenlaista ja nyt eläkkeellä on aikaa touhuta tämän kaltaisten projektien parissa.

Salimäki kertoo, että vielä ei ole virallisia avajaisia ollut, mutta viimeistään kun hän täyttää pyöreitä niin sitten juhlitaan ensimmäistä kertaa remontin jälkeen. Tilaa on mahdollista myös vuokrata tulevaisuudessa yksityiskäyttöön esimerkiksi hää-, ja juhlatilaisuuksiin tai erilaisiin tapahtumiin ja yhdistyskäyttöön.