Kuortane myy tontteja eurolla

Kuortaneen kunta on päättänyt käynnistää euron tontti –kampanjan, joka koskee reilua kahtakymmentä tonttia eri puolilla Kuortanetta. Kampanjan aikana ennakkoon määritellyt tontit ovat ostettavissa eurolla 16.5.-30.8.2023 välisenä aikana. Euron tontteja löytyy Keski-Mäenpäästä, Kortesmäestä, Nokualta, Leppälänkylästä sekä Salmelta. Samalla ostajalla on mahdollisuus ostaa korkeintaan kaksi tonttia. Ostajalla on mahdollisuus ostaa myös kaksi vierekkäistä tonttia yhdeksi rakennuspaikaksi.

Euron tontteja koskeviin kauppakirjoihin kirjataan seuraavan sisältöinen rakentamisvelvoite:
Ostaja sitoutuu rakentamaan asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttävien piirustusten mukaisen uudisrakennuksen kolmen (3) vuoden kuluessa kaupantekohetkestä siihen valmiusasteeseen, että rakennustarkastusviranomainen voi siinä suorittaa rakennusjärjestyksen edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Mikäli edellä mainittu ehto ei toteudu, ostaja on velvollinen myymään tontin tai määräalan takaisin kunnalle vastaavalla kauppahinnalla.

– Kampanja on vastaus tammikuussa jätettyyn valtuustoaloitteeseen. Näimme tarpeelliseksi toteuttaa kevään ja kesän aikana valtuustoaloitteessa ehdotettua tonttien myymistä eurolla. Kampanjaan valitut tontit myydään ensimmäisenä ehtiville euron tarjoushintaan. Myyntikampanja on hyvä pohjustus myös vuonna 2024 toteuttavalle laajemmalle markkinointikampanjalle, kertoo kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

Lisätietoa tonteista löytyy osoitteesta: kuortane.fi/eurontontit/

Lisätietoa tonteista saa kunnan rakennusvalvonnasta:
Katja Karonen, rakennustarkastaja
katja.karonen@kuortane.fi
0400 179 467