Kunnanhallituksen päätökset 5.8.2024

Yhteenveto kunnanhallituksen päätöksistä 5.8.2024.

§ 123 Määräalan kauppakirja tilasta Vuollet (46-39)

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen allekirjoitettavaksi
2) esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä allekirjoitetun kauppakirjan
3) esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä vuoden 2024 talousarvion investointiosaan maanhankintaa varten 200.000 euron määrärahan, joka katetaan korottamalla talousarvion valtionosuuskohtaa 100.000 eurolla ja rahoitusosan lainanottoa 100.000 eurolla.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 124 Kuortaneen Uintikeskus Oy:n lainojen takausten vastavakuudet (kiinnitysten jälkipanttaus)

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee esittelytekstissä esille tuodun asian tiedoksi ja toteaa, että siinä esitetty järjestely vastaa kunnanvaltuuston 18.9.2023 § 104 tekemää päätöstä sekä vahvistaa tulkinnan, että kunnan takauspäätös Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon saataville on voimassa kyseisessä esityksessä täsmennetyn prosessin mukaisesti: kunta saa omavelkaisten takausten vastavakuudeksi Kuortaneen Uintikeskus Oy:ltä kiinnitykset jälkipantattuna Oma Säästöpankin ja Työeläkeyhtiö Elon saatavien jälkeen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Annu Ridanpää-Taittonen Urheiluopistosäätiön työntekijänä, Riikka Varila Urheiluopistosäätiön hallituksen ja Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä, Jaana Salo Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ja Eeli Mäki-Mustapää Uimavalmennuskeskuksen urakoitsijana ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki toimi pöytäkirjanpitäjänä tässä asiakohdassa.

§ 125 Ahjontien asfaltointi / uusi investointikohde

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se
1) lisää vuoden 2024 talousarvion investointiosaan uuden investointikohteen Ahjontien asfaltointi
2) myöntää kyseiselle kohteelle 22.000 euron määrärahan.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 126 Lausunto Lapuan kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan Kuortaneen kunnan puolesta Lapuan kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta, ettei sillä ole asiaan huomautettavaa.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 127 Tiedonantoja

Toimielimelle saapuneet kirjeet ym:

  • Luokkajakoa koskeva kirjelmä (tiedoksi kunnanhallitukselle), päivätty 22.7.2024
  • Valtionvarainministeriön Kunta- ja aluehallinto-osaston kirje 26.6.2024; Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muuttamisesta vuodelle 2024

Seuraavat pöytäkirjajäljennökset:

  • Tekninen lautakunta 25.6.2024; päätöspöytäkirja 7/2024
  • Kunnanjohtajan päätöspöytäkirjat § 20-21

Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee edellä olevat kirjeet tiedoksi saatetuksi sekä päättää ettei se ota edellä olevia toimielimen päätöksiä käsiteltäväkseen.

Puheenjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää, ettei se ota edellä olevia kunnanjohtajan päätöksiä käsiteltäväkseen.

Päätös: Molemmat päätösehdotukset hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja: https://kuortaned10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024202