Kunnanhallituksen päätökset 14.3.2022

Yhteenveto kunnanhallituksen 14.3.2022 kokouksessaan tekemistä päätöksistä.

KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖTALOUDEN MÄÄRÄRAHAMUUTOKSET VUODELLE 2021
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä kunnanhallituksen käyttötalouden määrärahamuutokset vuodelle 2021 edellä esitetyn mukaisesti.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

AIESITOUMUS OSALLISTUMISESTA ETELÄ-POHJANMAAN HYVINVOINTIALUEEN SUOMEN KESTÄVÄNKASVUN OHJELMA -HANKKEESEEN
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että Kuortaneen kunta tekee aiesitoutumuksen osallistumisesta esittelytekstissä kuvattuun Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Suomen kestävän kasvun ohjelma -hankkeeseen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

KUNNAN / KONSERNIJOHDON KANTA KIINTEISTÖ OY KUORTANEEN VUOKRATALOJENYHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEEN
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa kirjallisen kunnan / konsernijohdon kannan Kiinteistö Oy Kuortaneen Vuokratalojen yhtiöjärjestyksen muuttamiseen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

KUNNAN EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN VALTATIE 18 SEINÄJOKI-ALAVUS PÄÄSUUNTASELVITYKSEEN
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää nimetä Kuortaneen kunnan edustajat (kolme (3) henkilöä) Valtatie 18 Seinäjoki-Alavus -pääsuuntaselvitykseen.

Päätös: Kunnanhallitus nimesi Valtatie 18 Seinäjoki-Alavus -pääsuuntaselvitykseen kolme henkilöä seuraavasti; kunnanjohtaja Teemu Puolijoki, tekninen johtaja Martti Rantaja, kunnanhallituksen jäsen Tauno Lampinen.

OSALLISTUMINEN ETELÄPOHJALAISTEN KUNTIEN AVUSTUKSEEN UKRAINAAN
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että Kuortaneen kunta osallistuu esittelytekstissä kuvattuun eteläpohjalaisten kuntien avustukseen Ukrainaan 1.800 eurolla (noin 0,5euroa / asukas).

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

LAUSUNTO LUONNOKSESTA JÄTEPOLIITTISEKSI OHJELMAKSI
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) todeta lausuntonaan Kuortaneen kunnan puolesta, ettei sillä ole huomauttamista luonnoksesta jätepoliittiseksi ohjelmaksi
2) nimetä vastuuhenkilöksi ohjelman mukaiselle raportoinnille kunnanympäristöpäällikön.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUDEN MÄÄRÄRAHAMUUTOKSET VUODELTA 2021
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy ympäristölautakunnan esittämät käyttötalouden määrärahamuutokset vuodelle 2021.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

LAUSUNTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA SEKÄ KAAVALUONNOKSESTA (KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KESKUSTIEN JA KIRKKOTIEN ALUEET SEKÄ KORTTELIT 6,38, 54, 153 JA 154) / LAUSUNTO OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMASTA SEKÄ KAAVAEHDOTUKSESTA
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää lausuntonaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaehdotuksesta, ettei sillä ole niihin huomauttavaa.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

SIVISTYSLAUTAKUNNAN MÄÄRÄRAHAMUUTOKSET 2021
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy esittelytekstissä esille tuodut muutokset tulosalueille, joilla muutokset poikkeaa +/- 10.000 euroa vuoden 2021 talousarvioon nähden.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

TÄYTTÖLUPIA SIVISTYSTOIMEEN
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää anotut täyttöluvat esityksen mukaan.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

INVESTOINTIMÄÄRÄRAHOJA VUODELLE 2022 / MUUTOKSET VUODELTA 2021
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy;
1) vuodelle 2021 investointiosaan esitetyn määrärahamuutoksen (vähennys) ja
2) vuodelle 2022 investointiosaan esitetyt määrärahamuutokset (lisäykset).

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

ESITYS KUUSIOKUNTIEN SOSIAALI- JA TERVEYSKUNTAYHTYMÄN TARKASTUSLAUTAKUNTAANVALITTAVASTA JÄSENESTÄ JA VARAJÄSENESTÄ
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää tehdä esityksensä Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän tarkastuslautakuntaan valittavasta jäsenestä ja hänelle valittavasta henkilökohtaisesta varajäsenestä.

Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän tarkastauslautakuntaan jäseneksi Riikka Varilan ja varalle Ali Adallan.

Pöytäkirja: http://kuortane.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20221826