Kunnanhallituksen päätökset 12.6.2023

Yhteenveto kunnanhallituksen päätöksistä 12.6.2023

§ 388 Lisämääräraha maanhankintaan

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2023 talousarvion investointiosaan 300.000 euron lisämäärärahan maanhankintaan.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Eeli Mäki-Mustapää ilmoitti esteellisyytensä yhtenä mahdollisesti hankittavan maa-alueen maanomistajana ja poistui kokouksesta tämän asian kästtelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Antti Yli-Hynnilä osallistui varajäsenenä tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

§ 389 Kiinteistökauppa kunnan ja JSS-Service Oy:n välillä
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy periaateratkaisuna esittelytekstissä kuvatun kiinteistökaupan Kuortaneen kunnan ja JSS-Service Oy:n välillä, edellyttäen että kunnanvaltuusto hyväksyy edellä mainitun maanhankintaan liittyvän määrärahalisäyksen kokouksessaan 19.6.2023
2) päättää, että laadittava kauppakirja tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn 21.6.2023.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti että päätösehdotusta ei hyväksytä. Kunnanhallitus päätti, että Kuortaneen kunta käyttää etuostolain 1 §:n mukaista etuosto-oikeutta kiinteistöstä Mustapää 301-401-24-135 lohkottavan määräalan hankkimiseksi kunnan omistukseen. Määräalaa koskien on allekirjoitettu kauppakirja 12.5.2023.
Etuosto-oikeuden perusteena on seuraavat asiat:
1) Yhdyskuntarakentamiseen tarvittava maanhankinta
2) Kunnassa vuosien ajan selvitetty mahdollisuutta niin sanotulle puutarhakylälle, jossa kyseistä toimintaa varten sijaitsisi vapaa-ajanasuntoja
3) Puutarhakylälle sopivien vaihtoehtopaikkojen kannalta Sysilammen seudun ( jossa kyseinen määräala sijaitsee) potentiaalisuus
4) Kunnanvaltuuston 16.12.2022 § 74 hyväksymässä strategisessa aluesuunnitelmassa maininta, että puutarhakylälle sopivia alueita voisi olla esimerkiksi Ruonan / Sysilammen alueella
5) Pennalan puutarhakylähankkeessa tehdyn merkittävän selvitystyökokonaisuuden tuloksien osittainen hyödyntämismahdollisuus myös Sysilammen puutarhakylän valmistelussa. Pennalan alueen käyttöä ja alueen tukeutumista Kuortaneenjärveen vaikeuttaa huomattavasti kunnan saama Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) kielteinen päätös koskien luonnonsuojelulain mukaista poikkeuslupaa. Kunnanhallitus on kokouksessaan 30.10.20217 § 213 todennut puutarhakylän valmistelun KHO:n päätöksen kohteena olleella alueella päättyvän.
6) Vesistöt yksi vahvuustekijä Kuortaneella kuntastrategian mukaisesti. Rannan läheiset rakentamispaikat kysyttyjä, mutta vähissä. Strategisen aluesuunnitelman mukaan ranta-alueen tehokkaampi hyödyntäminen mahdollista myös rakennetun ranta-alueen tiiviimmällä rakentamisella esimerkiksi puutarhakylän tyylisillä ratkaisuilla.
Eeli Mäki-Mustapää kyseessä olevan maa-alueen rajanaapurina ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokoukseta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Antti Yli-Hynnilä osallistui varajäsenenä tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
§ 390 Kuortaneen kunnan ja Kuortaneen Kalastusseura ry:n välinen ostosopimus

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen kauppakirjan allekirjoitettavaksi

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Tauno Lampinen Kuortaneen Kalastusseura ry:n puheenjohtajana ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämäm asian käsittely ja päätöksenteon ajaksi.
Tuija Lindahl osallistui varajäsenenä tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

§ 391 Kuortaneen kunnan Whistleblowing-ilmoituskanava

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaiset toimintaperiaatteet ja toimintamallin Whistleblowing-ilmoituskanavan käyttöönottamiseksi 3.8.2023 lukien.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 392 Kuortaneen Matkailu ry:n avustusanomus

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus myöntää Kuortaneen Matkailu ry:lle sen anoman 2.500 euron avustuksen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 393 Kunnan esitys KiOy Kuortaneen Oivankulman hallitukseen valittavasta jäsenestä

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus tekee esityksensä KiOy Kuortaneen Oivankulmaan valittavasta jäsenestä.

Päätös: Kunnanhallitus esitti KiOy Kuortaneen Oivakulman hallitukseen nimettäväksi jäseneksi Jaana Salon.

§ 394 Huomautuslasku (Kuortaneen Maa-ja Vesirakennus Oy)

Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että Kuortaneen kunta reklamoi edellä selvitetyn laskun.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Kokouksen esityslista: https://kuortaned10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2023107