Hallintokorttelin parannustöiden ensimmäinen vaihe valmis
Kunnantalon, kirjaston ja vanhan Alvarin koulun piha-alueilla tehdyt paikoitusalueiden ja liikenneturvallisuuden parannustöiden ensimmäinen osa on saatu päätökseen siltä osin, että paikoitusalueet ovat nyt jälleen käytettävissä.
Työt sisälsivät muun muassa paikoitusalueiden laajentamista, kevyenliikenteenväylien parantamista sekä liikenneturvallisuutta edistäviä ratkaisuja. Alueiden pinnan asfaltointi toteutetaan tulevina vuosina osana laajempaa pihan kehittämistä.
Myös istutustöitä, viheralueiden viimeistelyä ja piharakenteiden täydentämistä jatketaan vaiheittain hankkeen edetessä. Näistä mahdollisesti aiheutuvista muutoksista tai työvaiheista tiedotetaan tarvittaessa erikseen.
Huomioitavaa pysäköinnissä:
Kunnantalon ja kirjaston väliselle alueelle ei saa pysäköidä ajoneuvoja, vaan autot tulee jättää suunnitelman mukaisesti kunnantalon alaparkkipaikalle, mitä on nyt laajennettu projektin aikana. Järjestelyllä pyritään varmistamaan sujuva liikenne, sekä alueen käyttäjien turvallisuus.
Kiitämme kärsivällisyydestä työmaan aikana ja toivotamme turvallista ja sujuvaa pysäköintiä uudistetuilla alueilla!