Uimakoulut

Keväällä 2027 11.1.-26.4.

YLEISTÄ TIETOA

Kuortaneen uimakoulut ovat saatavilla 5 vuotta tänä vuonna täyttäville tai vanhemmille.

Keväällä on tarjolla 5 ryhmää, jotka tapaavat maanantaisin tammikuusta huhtikuun loppuun (ei viikolla 9).
Uimavarustuksena uima-asu sekä uimalasit, ja tarvittaessa uimalakki. Otathan uimakouluun mukaan myös lapsesi vanhan uintikirjan, mikäli sellainen löytyy.

UIMAKOULUPAIKKA: Uintikeskus, Kuortaneen Urheiluopisto

Uimakouluun saavutaan noin 15 minuuttia ennen allasvuoroa, ja uima-aika pyritään altaan puolella maksimoimaan. Ennen ensimmäistä uimakoulukertaa suosittelemme tulemaan jo aikaisemmin ruuhkien välttämiseksi ja maksutapahtumien sujumiseksi. Uimakouluun osallistutaan vain terveenä. Muutokset ryhmätoimintaan ovat mahdollisia.

RYHMIEN KUVAUKSET JA UIMATAITOVAATIMUKSET

  • Saukot (varhaistaitoryhmä, uimataidoton, uimataito alle 5m). Uimaopetuksen vaiheita: veteen totuttautuminen, kastautuminen, kelluminen, liukuminen ja ensimmäiset uintiliikkeet (myyräuinti). Uimakoulun aikana mahdollisuus suorittaa varhaistaito- tai vesitaitomerkki. Opetusaltaan syvyys alle 1m.
  • Delfiinit (alkeisryhmä, vähän osaava, uimataito yli 5m). Uimaopetuksen vaiheita: veteen totuttautuminen, kelluminen, liukuminen, sukeltaminen ja alkeisuimataitoja (myyräuinti, alkeisselkäuinti, alkeisrintauinti) ja pelastamisharjoitteita. Pyrimme suorittamaan vesitaito- tai alkeismerkin, ja tavoite 10m uimataso. Opetus tapahtuu monitoimialtaassa (altaan syvyys 1,3m)
  • Tekniikka (jatkoryhmä, tekniikasta kiinnostuneet, uimataito yli 10m) ison altaan puolella on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka uivat vähintään 10 m sekä vatsallaan että selällään. Harjoitellaan vapaauinnin (krooli) ja selkäuinnin (selkäkrooli) alkeita, eli käsien palauttamista pinnan yläpuolella. Tavoitteena on oppia uimaan 25 m vatsallaan ja selällään. Altaan syvyys 2m.

HINTA JA MAKSUTAVAT

Uimakoulun hinta on 120€/lapsi Kuortanelaisille, 165€/lapsi kunnan ulkopuolisille. Uimakoulun voi maksaa kahdessa erässä paikan päällä pankkikortilla (suositus), tai Kuortaneen kunta laskuttaa osallistujaa uimakoulun jälkeen. Uimakoulumaksu sis. hallimaksu, uimaopetus ja tarvittavat merkit.

Ilmoittaudu uimakouluun tästä.

Ilmoittautumiset ovat SITOVIA, maksuton peruutus viimeistään 5 arkipäivää ennen uimakoulun aloitusta.

Myöhemmin tehty peruutus tai osanottomaksun palauttaminen ryhmän keskeyttämistilanteessa voidaan hyväksyä ainoastaan erityisen perustellusta syystä. Kaikista palautettavista osallistumismaksuista peritään 5 euron käsittelymaksu ja mahdollisesti käytetyt osallistumiskerrat. Yksittäisiä poissaoloja ei hyvitetä. Maksun palautus keskeyttää ryhmään osallistumisen.

Aikuisten uimakoulu.

21.9.-30.11. Maanantaisin klo 17-18 Kuortaneen Uintikeskus.

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia! Tule aikuisten uimakouluun kehittämään taitojasi turvallisesti ja kannustavassa ilmapiirissä. Luvassa on uuden oppimista ja uimataidon kehittämistä hyvässä hengessä.

Uintilipun hinnalla, opettajana Iida Manninen. Allasaika noin 45min/krt.

Ilmoittaudu liikuntasihteerille liisa.korkiakangas@edu.kuortane.fi tai 040 631 7442