Kuortaneen kunta – etusivu

Kolme lasta uimassa

Kuortaneen uimakoulut ovat saatavilla 5 vuotta täyttäville tai vanhemmille.

Kevään uimakoulut alkavat tammikuussa ja kokoontuvat joka maanantai huhtikuun loppuun saakka (11.1.-26.4., ei viikolla 9). Tarjolla on viisi ryhmää: kaksi varhaistaitoryhmää, kaksi alkeisryhmää ja yksi tekniikkaryhmä.
Uimavarustuksena uima-asu sekä uimalasit, ja tarvittaessa uimalakki. Otathan uimakouluun mukaan myös lapsesi vanhan uintikirjan, mikäli sellainen löytyy. Uimakoulut pidetään Kuortaneen Uintikeskuksessa, Opistotie 37 63100 Kuortane.

Uintikeskuksen ovet aukeavat 5 minuuttia ennen uimakoulua. Uimakouluun osallistutaan vain terveenä. Muutokset ryhmätoimintaan ovat mahdollisia.

RYHMÄKUVAUKSET

SAUKOT / Veden ystävät: Varhaistaitoryhmä. Uimaopetuksessa totuttaudumme veteen, opettelemme kastautumista, kellumista, liukumista, alkeis uimaliikkeitä sekä opettelemme uimahallissa toimimista ja omatoimisuutta. Uimakoulun aikana mahdollisuus suorittaa varhaistaito- tai vesitaitomerkit.

DELFIINIT / Pikku-uimarit (alkeisryhmä, vähän osaava, uimataito yli 5m). Uimaopetuksen vaiheita: veteen totuttautuminen, kelluminen, liukuminen, sukeltaminen ja alkeisuimataitoja (myyräuinti, alkeisselkäuinti, alkeisrintauinti) ja pelastamisharjoitteita. Pyrimme suorittamaan vesitaito- tai alkeismerkin, ja tavoite 10m uimataso.

TEKNIIKKARYHMÄ: (jatkoryhmä, tekniikasta kiinnostuneet, uimataito yli 10m) Tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka uivat vähintään 10m sekä vatsallaan että selällään. Harjoitellaan vapaauinnin (krooli) ja selkäuinnin (selkäkrooli) alkeita, eli käsien palauttamista pinnan yläpuolella. Tavoitteena on oppia uimaan 25m vatsallaan ja selällään. Altaan syvyys 2m.

HINTA JA MAKSUTAVAT

Uimakoulun hinta on 120€/lapsi kuortanelaisille, 165€/lapsi kunnan ulkopuolisille. Uimakoulun voi maksaa kahdessa erässä paikan päällä pankkikortilla (suositus), tai Kuortaneen kunta laskuttaa osallistujaa uimakoulun jälkeen. Uimakoulumaksu sis. hallimaksu, uimaopetuksen ja tarvittavat merkit. Lapset kulkevat uimakoulussa omalla kuntalaisrannekkeellaan (vihreä), jonka saa Kuortanehallin infosta lomaketta vastaan. Ulkopaikkakuntalaisille on ranneke uintikoulun puolesta, ilmoitathan liikuntasihteerille rannekkeen tarpeen.

Ilmoittautumiset ovat SITOVIA, maksuton peruutus viimeistään 5 arkipäivää ennen uimakoulun aloitusta.

Myöhemmin tehty peruutus tai osanottomaksun palauttaminen ryhmän keskeyttämistilanteessa voidaan hyväksyä ainoastaan erityisen perustellusta syystä. Kaikista palautettavista osallistumismaksuista peritään 5 euron käsittelymaksu ja mahdollisesti käytetyt osallistumiskerrat. Yksittäisiä poissaoloja ei hyvitetä. Maksun palautus keskeyttää ryhmään osallistumisen.

Lisätietoa uinnista, uintimerkeistä ja monipuolista materiaalia löydät Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton sivuilta.

Aikuisten uimakoulu.

21.9.-30.11. Maanantaisin klo 17-18 Kuortaneen Uintikeskus.

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia! Tule aikuisten uimakouluun kehittämään taitojasi turvallisesti ja kannustavassa ilmapiirissä. Luvassa on uuden oppimista ja uimataidon kehittämistä hyvässä hengessä.

Uintilipun hinnalla, opettajana Iida Manninen. Allasaika noin 45min/krt.

Ilmoittaudu liikuntasihteerille liisa.korkiakangas@edu.kuortane.fi tai 040 631 7442