Koulujen harrastekerhot – Harrastamisen Suomen malli
Kuortaneen kunta on jälleen mukana lukuvuoden 26-27 aikana Opetus- ja Kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa, jossa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen harrastustoiminnan kautta. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Linkki: https://harrastamisensuomenmalli.fi/Harrastustarjontaa on muodostettu kunnassa keväällä tehdyn koululaiskyselyn perusteella ja saatavilla olevan ohjausresurssin mukaan.
Harrasteryhmät käynnistyvät kouluilla syyskuussa jatkuen toukokuun puoleen väliin saakka (pois lukien koulujen loma-ajat).
Harrasteryhmiin ilmoittautuminen suoritetaan joko kouluilla koulun omien koulukohtaisten koordinaattorien kautta tai sähköisen ilmoittautumislomakkeen kautta (Alvarin koulu). Ilmoittautumisessa tarvitaan oppilaan ja huoltajan yhteystiedot, jotka kerätään vain tätä hanketta varten viestintään mm. Whatsappin kautta.
Koulukoordinaattori organisoi koulun harrastustoimintaa ja auttaa lapsia löytämään sopivan harrastuksen. Ryhmissä tarjotaan maksuton pieni välipala (pillimehu+smoothie/välipalakeksi).
Koulukohtaiset koordinaattorit:
Alvarin koulu: Sanna Tikka, sanna.tikka@@edu.kuortane.fi
Ylijoki: Minna Ahola, minna.ahola@edu.kuortane.fi
Yläkoulu: Pirjo Hautaniemi, pirjo.hautaniemi@edu.kuortane.fi
Harrasteryhmiin voi osallistua perusopetuksessa (1.-9. luokka) opiskeleva koululainen. Kaikilla on mahdollista ilmoittautua koulun harrasteryhmiin, joihin voi liittyä myös myöhemmin mukaan, mikäli ryhmässä on tilaa. Harrasteryhmät alkavat syyskuussa ja jatkuvat toukokuun puoleenväliin saakka. Harrastuspaikkana toimii pääosin oma lähikoulu tai sen lähiympäristö. Oppilas voi osallistua useampaan harrastusryhmään viikon aikana (max 2 kerhoa/koululainen). Mikäli oppilas on kyydityksessä, vastaavat huoltajat lasten kyydityksestä koululta/kerhopaikalta kotiin.
Harrastusryhmät lähtevät käyntiin, mikäli osallistujia on vähintään 5.
HUOM! Muutokset mahdollisia.
LISÄTIETOJA antaa vapaa-aikasihteeri ja hankevastaava, jonna.hakala@edu.kuortane.fi, puh. 0400 139813
HARRASTUSTARJONTA 2026-2027

ALVARIN ALAKOULU (vk 39/40 alkaen):
Maanantai:
-Parkourkerho (1-6lk) klo 13.15–14.15, painihalli, ohjaajana Tiia. Alkaa viikolla 40.
-Askartelukerho (1-4lk) klo 13.15–14.30, tekstiilityön luokka, ohjaajana Sirpa. Alkaa viikolla 39.
Tiistai:
-Dance Mix tanssikerho (1-4lk) klo 12.00–12.45, nuke, ohjaajana Tiia. Alkaa viikolla 39.
-Kokkikerho (5-6lk) klo 13.15–14.30, yhteiskoulun kotitalousluokka, ohjaajana Miia. Alkaa 6.10. ja kestää 9.2. saakka.
-Vesiliikuntakerho (1-6lk) klo 15.00–16.00, uintikeskus. Ohjaajana Tuomas ja Altti. Alkaa viikolla 40.
Keskiviikko:
-Kokkikerho (1-4lk) klo 13.15–14.30, Nuke, ohjaajana Arja ja Altti. Kerhoon muodostetaan omat ryhmät syksylle ja keväälle, ilmoittautumisvaiheessa valitse kumpaan haluat osallistua. Alkaa viikolla 39.
-Minecraft-etäkerho (3-6lk) klo 17.00–18.00, kerhoon osallistutaan omalta koneelta kotoapäin, ohjaajana Incoach. Kerho on pelkästään kuortanelaisille 3–6-luokkalaisille. Alkaa viikolla 40.
Perjantai:
-Liikuntakerho (1-6lk) klo 13.00–14.15 koulun sali, ohjaajana Joanna ja Abigail. Kerhoon muodostetaan omat ryhmät syksylle ja keväälle, ilmoittautumisvaiheessa valitse kumpaan haluat osallistua. Alkaa viikolla 39.
YLIJOEN ALAKOULU (vk 39 alkaen):
-Liikuntakerho 2-, 5- ja 6-luokkalaisille. Maanantaisin klo 13-14.15. Koulun liikuntasali, ohjaajana Jenni. Kerho alkaa viikolla 39.
-Askartelukerho 1-6-luokkalaisille klo 15.00–16.10, koulun luokka, ohjaajana Sirpa. Alkaa viikolla 40.
-Liikuntakerho 1-, 3- ja 4-luokkalaisille. Perjantaisin klo 13-14.15. Koulun liikuntasali, ohjaajana Jenni. Kerho alkaa viikolla 39.
-Minecraft-etäkerho 3-6-luokkalaisille. Keskiviikkoisin klo 17-18. Kerho alkaa viikolla 40. Kerhoon osallistutaan omalla koneella/tabletilla kotoapäin, ohjaajana Incoach. Tarkemmat ohjeet kerhosta tulevat huoltajan sähköpostiin.
YLÄKOULU (vk 39 alkaen):
- Monilajikerho, jossa erilaisia tutustumistunteja ja lajikokeiluita. Näiden aikatauluista ilmoitetaan aina erikseen.
Tiistai:
- Aamupalapaja klo 8-9, kotitalousluokka, ohjaajana Miia.
- Kauneuspaja Kauneussalonki Marilynissä klo 15.15 alkaen. Ohjaajana Mari. Osallistujat saavat kertoa eri kerroille toiveita (esim. arkimeikki, lettien teko, kiharrus, manikyyri). Yhden kerran kesto n. 1h-1,5h. Max 10 osallistujaa per kerta.
- Kuntosalisaliryhmä klo 15.15-16.00 Kuortanehallin kuntosalilla. Ohjaajana Tiia. Ohjatusti ja turvallisesti kuntosalitreeniin tutustumista, normaali sisäliikuntavarustus ja juomapullo mukaan. Max 10 osallistujaa.
KERHOKUVAUKSET LYHYESTI
YLÄKOULU:
- Aamupalakerho: Tehdään, valmistetaan ja syödään yhdessä ravitsevaa aamupalaa. Tutustutaan eri ainesosiin ja mahdollisesti eri teemoihin ruoan ääressä, esim. maiden tai kulttuurien erityispiirteisiin.
- Moponkorjauskerho: Moponkorjauskerhossa opetellaan mopon huoltoa ja korjaamista käytännön tekemisen kautta, kuten öljynvaihtoa, jarrujen säätöä ja pienempiä korjauksia. Kerhossa opitaan perustekniikkaa, työvälineiden käyttöä ja vastuullista ajoneuvon käsittelyä rennossa porukassa.
- Kauneuspaja: Osallistujat saavat kertoa eri kerroille toiveita (esim. arkimeikki, lettien teko, kiharrus, manikyyri). Yhden kerran kesto n. 1h-1,5h.
- Kuntosalikerho: Ohjatusti ja turvallisesti kuntosalitreeniin tutustumista, normaali sisäliikuntavarustus ja juomapullo mukaan.
ALAKOULUT:
Parkourkerho (1-6lk):
Parkourkerhossa harjoitellaan liikkumaan monipuolisesti, ketterästi ja turvallisesti erilaisten esteiden ja ratojen avulla. Opettelemme parkourin perustaitoja, kuten hyppyjä, tasapainoa, kiipeilyä ja kehonhallintaa. Tunnit sisältävät myös hauskoja leikkejä ja yhteistä tekemistä. Kerhoon kuljetaan omatoimisesti, ohjaaja tulee ensimmäisellä kerralla vastaan koululle.
Askartelukerho:
Askartelukerhossa päästään käyttämään mielikuvitusta ja tekemään monenlaisia hauskoja kädentöitä. Kerhossa askarrellaan yhdessä, kokeillaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä nautitaan luovasta tekemisestä rennossa ilmapiirissä. Kerho sopii kaikille, jotka tykkäävät piirtää, leikata, liimata ja keksiä uutta.
Dance Mix Tanssikerho (1-4lk):
Tanssikerhossa liikutaan, leikitään ja tanssitaan musiikin mukana. Harjoittelemme hauskoja tanssiliikkeitä ja helppoja koreografioita sekä keksimme myös omia liikkeitä. Mukaan voi tulla, vaikka tanssiminen olisi ihan uutta – tärkeintä on pitää hauskaa ja nauttia tanssimisesta.
Pokemon Go -kerho (3-6lk):
Pokémon GO -kerhossa tutustutaan yhdessä Pokémonien maailmaan omalla puhelimella pelaten – metsästetään Pokémoneja, taistellaan Raideissa, harjoitellaan pelin saloja ja vaihdetaan vinkkejä muiden pelaajien kanssa. Kerho liikkuu koulun lähiympäristössä.
Kokkikerho (5-6lk):
Kokkikerhossa päästään kokkaamaan, leipomaan ja kokeilemaan erilaisia makuja. Valmistamme yhdessä herkullisia ruokia ja leivonnaisia sekä opimme samalla uusia keittiötaitoja. Mukaan mahtuu niin kokeneita kotikokkeja kuin vasta-alkajiakin. Kerho pidetään yhteiskoulun kotitalousluokassa, ohjaaja tulee ensimmäisellä kerralla vastaan yhteiskoulun pihalle. Kerho kokoontuu 6.10.–9.2. välisenä aikana. Kerhoon kuljetaan omatoimisesti.
Vesiliikuntakerho (1-6lk):
Kerhossa tutustutaan erilaisiin vesiliikunnan muotoihin ja nautitaan vedestä elementtinä. Toiminta sisältää esimerkiksi uintia ja erilaisia uimatekniikoita, uimaleikkejä, vesiliikuntaa ja muuta mukavaa yhdessäoloa veden äärellä. Kerho sopii kaikille, jotka viihtyvät vedessä. Vesiliikuntakerho kokoontuu syksyllä 29.9., 6.10., 20.10., 27.10., 3.11., 10.11., 17.11., 24.11., 1.12. ja 8.12. Kevään päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. Kerhossa muodostetaan 2 eri taitotasoryhmää. Kerhoon kuljetaan omatoimisesti.
Kokkikerho (1-4lk):
Kokkikerhossa päästään tutustumaan kokkaamisen ja leipomisen maailmaan. Teemme yhdessä helppoja ja herkullisia ruokia, leivonnaisia ja pieniä välipaloja. Samalla opitaan uusia keittiötaitoja ja kokeillaan erilaisia makuja. Kerho pidetään Nukessa ja sinne kuljetaan omatoimisesti. Kerhoon muodostetaan omat ryhmät syksylle ja keväälle, ilmoittautumisvaiheessa valitse kumpaan haluat osallistua.
Minecraft-etäkerho 3-6lk:
Minecraft-etäkerhossa pääset rakentamaan mielenkiintoisia maailmoja uusien pelikavereiden kanssa, ratkomaan erilaisia haasteita survivalissa ja ennen kaikkea pelaamaan mukavassa porukassa etänä Discordissa. Kerhossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään eikä osallistuminen vaadi ennakko-osaamista pelistä. Liity mukaan positiiviseen peliporukkaan ja hyppää Minecraftin syvään päätyyn!
Kerhoon osallistuvalla oppilaalla tulee olla oma tietokone/kannettava/tabletti, jolla pystyy osallistumaan ohjaukseen etänä Discordin kautta. Laitteelle tulee pystyä asentamaan ilmainen Minecraft Education oppimisalusta. Kerho on pelkästään kuortanelaisille 3-6-luokkalaisille. Ilmoittautumalla kerhoon hyväksyn, että lapsen nimi ja huoltajan yhteystiedot annetaan Incouchille tiedoksi. Tarkemmat ohjeet kerhosta tulevat huoltajan sähköpostiin.
Liikuntakerho (1-6lk):
Liikuntakerhossa liikutaan, leikitään, pelataan ja pidetään hauskaa yhdessä. Kokeilemme erilaisia pelejä ja liikuntamuotoja rennossa, turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tärkeintä on ilo liikkumisesta ja yhdessä tekemisestä! Kerhoon muodostetaan omat ryhmät syksylle ja keväälle, ilmoittautumisvaiheessa valitse kumpaan haluat osallistua.