fbpx

Kuurtanes-hiihto

62. Kuurtanes-hiihto järjestetään 17.2-19.2.2023

Haastavien sääolosuhteiden vuoksi Kuurtaneshiihto-tapahtuma järjestetään tänä vuonna ulkoilutapahtumana, jossa suorituksena käy niin hiihto, kävely, pyöräily kuin muukin liikkumismuoto.

Kuurtanes-hiihto on hiihdetty ensimmäisen kerran vuonna 1961, jonka jälkeen vain kaksi kertaa ei ole päästy hiihtämään. Kyseessä on Etelä-Pohjanmaan vanhimpia latutapahtumia.

Tapahtuman suoritusilmoituksen antaneiden sekä haastekampanjoihin osallistuneiden kesken tullaan suorittamaan arvontaa, jossa jaetaan pieniä tavarapalkintoja.

Talviolosuhteet tänä vuonna ovat haastavat, mutta tästäkin huolimatta tapahtuma järjestetään pe-su 17.2.-19.2., josta omatoimitapahtumana pe-la ja varsinaisena tapahtumapäivänä on sunnuntai, jolloin myös huoltopisteet Opistolla sekä Kympin Majalla ovat käytössä. Vapaa-aikatoimi kannustaa ihmisiä liikkumaan viikonloppuna ulkona. Hiihtomahdollisuuksia löytyy Ampumaradan laduilta sekä ainakin Lehtimäen Valkealammelta. 19.2. on laskiaissunnuntai, jolloin Opiston pulkkamäki tarjoaa liukkaat mäet laskemiseen. Viikonlopulle on luvassa lumisateita, jotka saattavat tuoda lisää latu-uraa alueille.

 

HIIHDON OSANOTON JA LIIKUNTASUORITUKSEN ILMOITTAMINEN

a) sähköisen lomakkeen kautta: www.kuortane.fi/suorituskortti (lomake avataan lähempänä tapahtuman ajankohtaa)

b) puhelimitse, tekstiviestillä tai Whatsappilla vapaa-aikasihteerille: puh. 0400 139813

c) sähköpostitse: jonna.hakala@edu.kuortane.fi

d) huolto- tai taukopisteillä olevilla osanottajakorteilla (palautus huoltopisteelle)

Ilmoittautumiseen lajit, kilometrit tai aika tunteina ja nimi. Lisäksi kaikki yli 50km / 20km (alle 18v) (pe-su) hiihtäneillä mahdollisuus osallistua erityisarvontaan.

 

HAASTEKAMPANJAT

Viikonlopun tapahtuman yhteydessä toteutetaan jälleen muutamia haastekampanjoita, joiden tavoitteena on liikkua yksilö- tai joukkuesarjoissa pidempi määrä. Ilmoita tuloksesi osanottoilmoituksen yhteydessä. Haastekampanjoihin osallistumalla osallistut myös erityisarvontaan. Tämän vuoden haastekampanjat:

A) 50 km yksilösarja
B) 50 km joukkue-/perhe-/yrityssarja
C) 20 km lasten-ja nuorten sarja (alle 18v)

Jokaisen hiihtäjän on hyvä varautua omaan huoltoon varaamalla mukaan mehua ja muuta ravintoa matkaa varten. Järjestäjät toivovat, että maiden- ja rantojenomistajat sekä moottorikelkkailijat välttäisivät koneilla liikkumista latu-urilla ennen hiihtopäivää ja myös sen jälkeen.

 

HUOLTOPISTEET (AUKI VAIN SUNNUNTAINA)

  • Kympin Majan Kota (Kuortaneen Latu). Mehu- ja makkaratarjoilu sekä nokipannukahvia. Auki klo 10-16.
  • Opiston laavu (KuKu/Suunnistusjaosto). Mehu- ja makkaratarjoilu sekä nokipannukahvia. Auki klo 10-16.

 

REITTIKARTTA (päiv. 17.2. / ladattava pdf-versio tästä)

 

TAPAHTUMAN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Tapahtuman turvallisuussuunnitelman voit ladata tästä.

 

TÄRKEÄÄ MUISTETTAVAA

Jokainen hiihtäjä osallistuu laturetkelle omalla vastuullaan. Noudata siis kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa ERITYISTÄ VAROVAISUUTTA!!! Latu voi olla jäinen pakkasen jäljiltä, joten ota tämä huomioon liikkuessasi ladulla. Liikenneväylien ylitykset on erityisesti otettava huomioon. Lähtiessäsi matkaan ilmoita kotoväellesi aikomasi hiihtoreitti. Mahdollisen haaverin sattuessa Sinua osataan etsiä oikealta suunnalta. Nauti rauhallisesta hiihtelystä ja nuotiopisteiden tunnelmasta. Varaa yllesi tuulta pitävää vaatetta.

Lisätietoja tapahtumasta saat kunnan vapaa-aikasihteeriltä Jonna Hakalalta, puh. 0400 139813, sähköposti jonna.hakala@edu.kuortane.fi