fbpx

Helatorstain pyöräpäivä sai ihmiset liikkeelle

Kuvassa: Tuomas Mikkola (oik.) ja Hannele Laurila Osuuspankista, joka toimi onnettarena.

Kuortaneen perinteinen helatorstain kuntopyöräpäivä sai kuntalaiset liikkeelle. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin omatoimitapahtumana ilman yhteisiä tilaisuuksia ja palvelupisteitä. Ilma oli suotuista, mikä saikin ihmiset liikkeelle sankoin joukoin. Aamulla Kuortaneen Osuuspankin edustalta starttasi Kuortaneen Ladun vetämä maastopyöräretki, jonne pyyhälsi matkaan parisen kymmentä innokasta. Kokonaisuudessaan päivän aikana osanottajakortin palauttaneita oli 385 henkilöä, joiden lisäksi useat ihmiset olivat myös muutoinkin liikkeellä. Osallistujien yhteenlaskettu kilometrimäärä oli 9788 km, mikä tekee jokaista osallistujaa kohden noin 25 kilometriä. Suosituin reitti lienee ollut perinteeksi käynyt Kuortaneenjärven ympäryslenkki. Useat jaksoivat pyöräillä pidemmänkin matkan ja helatorstain TOP5 pyöräilymatkassa olivat Hannu Holappa 92km, Sauli Lähteenmaa 70km, Pertti Keski-Heikilä 65 km, Juhani Puoliväli 65km ja Reijo Laitila 60km.

Osanottonsa pystyi tänä vuonna ilmoittamaan koronan takia eri tavoin.  Osanottajakortin palauttaneiden kesken arvottiin muutamia palkintoja, joista pääpalkinto oli Kuortaneen Osuuspankin lahjoittama polkupyörä, mikä meni tänä vuonna Olli Kuusistolle. Alla tarkemmin arvontavoittajat.

Arvonnassa voittaneet:
1. Jopo-polkupyörä (arvo 400€) – Olli Kuusisto
2. Kuortane Games 2020 2 hlön lippupaketti (60€) – Taisto Möykkymäki
3. Lehtilahjakortti (arvo n.40€)- Riitta Björlin
4. Lehtilahjakortti (arvo n.40€) – Marketta Sippola
5. Termospullo (arvo n.20€) – Pekka Nummela
6. Termospullo (arvo n.20€) – Mona Pynttäri
7. Frisbee Golf kiekkosetti (arvo 15€)- Vesa Tuuri

Onnea kaikille voittajille. Pääpalkinto toimitetaan voittajalle myöhemmin, ja muut palkinnot toimitetaan voittajille, tai ne voidaan sovitusti noutaa Kuortaneen kunnan vastaanotosta.

Kuortaneen kunnan liikuntatoimi kiittää kaikkia osallistuneita ja päivän aikana liikkuneita.