Kaukoranta katsoi Kuortane-kortin

Kuortaneen urheilulukion toisella luokalla opiskeleva Taija Kaukoranta kävi vasta kahdeksatta luokkaa Oulussa, kun lentopallovalmentaja ehdotti muuttoa Kuortaneelle. Kaukoranta oli tottunut jo reissaamaan pesäpallo- ja lentopalloharrastusten parissa, mutta nyt hän joutui miettimään muuttoa yksin toiselle paikkakunnalle. Halu kehittyä lentopalloilijana ja Kuortaneen suomat mahdollisuudet lajin parissa sinetöivät nuoren Kaukorannan päätöksen. Muutto Kuortaneelle oli edessä ennen yhdeksännen luokan alkua.
– Se oli iso päätös ja sitä mietittiin kotona aika pitkään. Päätökseen vaikutti isosti se, että lentopallossa pystyy menestymään, niin päätin sitten katsoa tämän kortin, sanoo Kaukoranta hymyillen.

Nuoren naisen iloisuudesta päätellen päätös on ollut oikea. Vaikka kotona äiti olikin ensin epäileväinen nuoren kotoa muuttamisesta, on kotiväki tukenut Kaukorantaa valinnoissaan. Kuortaneen maine Suomen turvallisimpana kuntana tuo varmasti luottamusta myös vanhemmille, mutta isosta kaupungista muutto pienemmälle paikkakunnalle on nuorelle aina iso muutos. Näin oli myös Kaukorannalle. Elämään Kuortaneella hän on kuitenkin sopeutunut hyvin.
– Oli se alkuun iso muutos, mutta mitään katumista tai ongelmia, että olisin halunnut pois täältä, ei ole ollut. Hirveästi ei toki muuhun jää aikaa opiskelun ja harjoitusten jälkeen, mutta aina nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja olisi tietysti kiva olla enemmän.

Opiskelun ohella Kaukoranta pelaa tällä hetkellä naisten mestaruusliigaa Nurmon Jymyn riveissä. Viikonloput menevät usein pelireissuilla, joten kotipuolessa hän käy enimmäkseen pidemmillä lomilla.
– Treenien ja opiskelun takia ei välttämättä vapaina viikonloppuina jaksakaan lähteä kotiin asti, mutta etenkin kesä-, syys- sekä talvilomat olen kotona ollut, kertoo Kaukoranta.

Vuosittain Kuortaneelle muuttaa noin luokallinen yläasteikäisiä nuoria jatkaakseen opintoja suoraan urheilulukiossa. Yksin tulevia nuoria tuetaan kaikin tavoin, koska asuminen kodin ulkopuolella vaatii nuorelta tavallista suurempaa itsenäisyyttä ja itsekuria. Kaukoranta suositteleekin Kuortanetta lajeissaan etenemään haluaville.
– Täällä on helppo yhdistää urheilu ja koulunkäynti ja häiriötekijöitä on pienellä paikkakunnalla vähemmän. En usko, että olisin näin hyvin voinut yhdistää koulua ja lentopalloa kotipuolessa.

Kuortaneen urheilulukio tarjoaa huipputason valmennusta yhdistettynä opiskeluun jääkiekossa, keilailussa, kestävyyslajeissa, lentopallossa, painissa, pesäpalossa, yleisurheilussa ja vuoden 2018 syksystä alkaen myös jalkapallossa.

Katso myös video: https://youtu.be/PTPZarN6w1U